CNN: Bernie Sanders nostaa työväenluokkaisen taustansa kampanjapuheensa teemaksi – korostaa taustansa erilaisuutta verrattuna Trumpiin

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä senaattori Bernie Sanders avasi vaalikampanjansa lauantaina New Yorkin Brooklyn College -korkeakoulun pihalla puheella, jossa vermontilaissenaattori puhui epätyypilliseen tapaan perhetaustastaan.

–  Synnyin kilometrien päässä täältä. Perheemme eli kolmen ja puolikkaan huoneen vuokra-asunnossa. Isäni oli maalikauppias, joka paiski ankarasti töitä koko ikänsä, muttei koskaan ansainnut paljoa rahaa. Hän tuli Yhdysvaltoihin 17-vuotiaana Puolasta. Hän pakeni köyhyyttä ja antisemitismiä, Sanders kertoi.

Sandersin Youtube-kanavalla suorana lähetetyssä puheessa senaattori korosti eroja itsensä ja presidentti Donald Trumpin taustojen välillä. Presidentin isä Fred Trump (1905–1999) oli vauras New Yorkin kiinteistöalan liikemies.

–  Minulla ei ollut isää, joka olisi antanut minulle miljoonia dollareita jotta pääsisin rakentamaan luksuspilvenpiirtäjiä, kasinoita ja yksityisiä lomakeskuksia. Mutta minullapa oli jotain arvokkaampaa: roolimallina isä, jolla oli uskomaton rohkeus matkustaa halki valtameren ilman rahaa taskussaan ja osaamatta sanaakaan englantia, Sanders sanoi.

Uudella otteella vaalitielle

Demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkiessään vuoden 2016 vaalien edellä Sanders puhui henkilökohtaisesta taustastaan ja perheestään vain vähäsanaisesti, mistä häntä myös arvosteltiin.

Politico-lehden mukaan Sanders näyttääkin suuntaavan henkilökohtaisemmalla otteella kohti vuoden 2020 esivaaleja, joissa demokraattipuolue valitsee presidenttiehdokkaansa.

Vuonna 2016 Sanders hävisi puolueen ehdokkuuden Hillary Clintonille, joka vuorostaan hävisi vaalit Trumpille.

Sandersin puhe oli lastattu täyteen Yhdysvaltain nuorta vasemmistoa yhdistävää sanomaa. Tulenpalavan saarnan kohteena olivat paitsi istuva presidentti, myös miljardöörit ja suuryhtiöt.

Sanders kertoi tavoitteikseen rikkaiden veronkiristykset, 15 dollarin vähimmäispalkan, reseptilääkkeiden hintojen alentamisen, opintolainojen pienentämisen sekä maahanmuuttojärjestelmän uudistuksen.

Lue myös:

    Uusimmat