Clinton ja Blair: Irak on uhka

Yhdysvallat ja Britannia sanovat Irakin olevan uhka maailman rauhalle. Irakin naapurit valmistautuvat mahdollisiin iskuihin.

Presidentti Bill Clintonin ja pääministeri Tony Blairin mukaan Irakin YK:n asetarkastajille asettamat rajoitukset ovat uhka maailman rauhalle ja tasapainolle. Irakin tulivoimasta on saatu tänään myös uutta tietoa.

Irakin entinen sotilasviranomainen kertoi tänään, että presidentti Saddam Husseinilla on biologisia aseita niin paljon, että niillä voisi tuhota koko Lähi-idän väestön.

Muslimijohtaja: USA kiusaa Irakia

Yhdysvaltalaisen afrikkalais-amerikkalaisen muslimiliikkeen johtaja Louis Farrakhan syytti tänään Yhdysvaltoja Irakin kiusaamisesta. Hän sanoi kuitenkin, että mikäli Irakin presidentti Saddam Hussein on hairahtunut oikealta tieltä, häntä on kuritettava.

-Maani hallitus on mielestäni väärässä. Amerikka supervaltana kiusaa Irakia, sanoi Bangdaleshissa vieraileva Farrakhan maan pääkaupungissa Dhakassa pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Farrakhan pyysi kaikkia islamilaisia valtioita vetoamaan Yhdysvaltain presidenttiin Bill Clintoniin, jotta Irakiin ei hyökättäisi. Farrakhanin mielestä Hussein voi kuitenkin tarvita ojennusta uskonveljiltään.

-Jos veljemme ei seuraa oikeaa polkua, me ojennamme häntä, totesi Farrakhan. Hän toivoi puheessaan yleistä aseidenriisuntaa niin, että myös Israelin, Yhdysvaltojen ja Venäjän joukkotuhoaseet hävitettäisiin.
-Muslimien suurin ongelma ei ole Yhdysvallat, Britannia tai muukaan supervalta, vaan lukutaidottomuus ja muslimien keskinäinen eripura, totesi Farrakhan eilisessä puhuessaan Dhakassa.

Irakilaislehdet: USA lietsoo maailmansotaa

Irakin vaikutusvaltaisin sanomalehti Babel varoitti tänään, että Yhdysvallat lietsoo "kolmatta maailmansotaa" lähettäessään sotilasjoukkoja Persianlahden alueelle.

Babel sanoi yhtyvänsä Venäjän presidentin Boris Jeltsinin kantaan siinä, että Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin toimet Irakin kriisissä voivat johtaa laajempaan konfliktiin. Irakilaislehden mukaan syttyvä sota ei rajoittuisi Irakiin, vaan mukaan sekaantuisi väistämättä muitakin osapuolia kuten Israel, Syyria ja Libanon. Tämä voisi keskeyttää Lähi-Idän rauhanprosessin etenemisen.

Naapurit valmistautuvat iskuihin

Irakin lähinaapurit ovat alkaneet pikkuhiljaa valmistautua aseellisen kriisin puhkeamiseen. Kuwaitin parlamentti piti tänään suljettujen ovien takana erityisistunnon kuullakseen hallituksen raportin Irakin tilanteesta, kuwaitilaiset kansanedustajat kertoivat.

Turkki on ilmoittanut, että se aikoo lähettää sotilasjoukkoja Pohjois-Irakiin suojatakseen raja-alueen mahdollisen sotatilan varalta. Asiasta kertoivat turkkilaiset sanomalehdet tänään. Turkin hallitus kokoontui myöhään perjantaina keskustelemaan Irakin kriisistä ja ilmoitti, että se on valmistautunut antamaan humanitaarista apua, mikäli irakilaiset pakenevat syttyvää sotaa sen alueelle.
(STT-AFP-Reuters-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat