Chelsean tshekkivierailla karua epäonnea – Eurooppa-liigan välieräparit selvillä

Chelsea päihitti Slavia Prahan 4–3 jalkapallon Eurooppa-liigan puolivälierien toisessa osaottelussa ja paineli välieriin yhteismaalein 5–3.

Chelsea hallitsi pelitapahtumia avausjaksolla ja näytti nappaavan välieräpaikan vaivatta. Pedro aloitti maalitehtailun jo viidennellä peliminuutilla briljantin lyhytsyöttökuvion päätteeksi Olivier Giroud'n viimeisestä tarjoilusta.


Viisi minuuttia myöhemmin Slavialla soi omissa. Pedrolla oli tilanteessa tyhjä maali edessään, mutta hän sohaisi pallon lähietäisyydeltä tolppaan. Peliväline kimposi kuitenkin tolpasta Slavian Simon Delin päähän ja siitä epäonnisesti omaan maaliin. 

Avausjaksolla Chelseasta osuivat vielä Giroud ja illan toisen osumansa viimeistellyt Pedro. Kun vierailta maalin teki ensimmäisellä puoliskolla vain Tomas Soucek, Chelsea johti peliä tauolla 4–1.

Slavia nousi kuitenkin vielä taisteluun lontoolaisisäntien aavistuksen passivoiduttua. Petr Sevcik kavensi johtoa jo toisen jakson alkuminuuteilla ja iski muutaman minuutin päästä uuden osuman tulisella yläkulmaan suunnanneella kaukolaukauksella. Slavia olisi tarvinnut jatkopaikkaan avausosan 0–1-tappionsa jälkeen vielä kaksi maalia, mutta Chelsea piti pintansa.

Chelsea kohtaa Eurooppa-liigan välierissä Eintracht Frankfurtin. Toisessa välieräparissa yhteen iskevät Arsenal ja Valencia.

Välierien ensimmäiset osaottelut pelataan kahden viikon päästä torstaina 2.5. ja toiset osaottelut 9.5.

Eurooppa-liigan torstain tulokset:

Eintracht Frankfurt – Benfica 2–0, yhteistulos 4–4 (Frankfurt jatkoon vierasmaalisäännöllä)
Chelsea – Slavia Praha 4–3, yhteistulos 5–3
NapoliArsenal 0–1, yhteistulos 0–3
Valencia – Villarreal 2–0, yhteistulos 5–1

Välieräparit:

Eintracht Frankfurt – Chelsea
Arsenal – Valencia

Lue myös:

    Uusimmat