Carlos Sainz latasi suoraa puhetta Ferrarin ongelmista – "Vaikeaa ymmärtää"

Formula 1 -tiimi Ferrari on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä huonoista strategiavalinnoistaan. Tiimin kuski Carlos Sainz myönsi torstaina Hollannin GP:n yhteydessä, että Ferrarin on ollut vaikea tietää, milloin olla varovaisempi ja milloin rohkeampi strategian suhteen.

Ferrari päätti Belgian GP:ssä ottaa riskin Charles Leclercin suhteen, jotta tämä voisi ajaa kisan nopeimman kierroksen. Leclerc otettiin kaksi kierrosta ennen maalia varikolle. Monacolainen ei saanut nopeinta kierrosta ja sai sen lisäksi aikarangaistuksen ajettuaan ylinopeutta varikkosuoralla. Se maksoi Leclercille kaksi pistettä.

Paul Ricardin radalla Ferrari menetti palkintopallipaikan otettuaan Sainzin varikolle kisan lopulla. Sainz sijoittui lopulta viidenneksi.

– Se on todella vaikeaa ymmärtää, missä meidän olisi tullut olla rohkeampia tai varovaisempia. Uskon, että meidän tulee tarkastella niitä yksitellen ja olen melko varma, että jokainen tulos tai päätelmä tulee olemaan erilainen, Sainz sanoi RacingNews365 -sivuston mukaan.

– Minulle siinä on kyse jatkuvasta kehityksestä ja oikeiden ratkaisujen löytämisestä oikeaan aikaan, Sainz jatkoi.

Sainz kertoi, että hän mielellään käy avointa keskustelua radion kautta ja sanoo selvästi, miltä hänestä tuntuu autossa.

– Haluan heidän kertovan minulle, mitä he näkevät kisassa ja toimivatko renkaat kuten on odotettu vai huonommin taikka paremmin, Sainz päätti.

Formula ykkösten kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Hollannin GP:llä.

Lue myös:

    Uusimmat