Mainos

Bussikuski voitti punapaitakiistan

Hollolalainen linja-autonkuljettaja on voittanut Lahden käräjäoikeudessa ns. punapaitakiistan. Koiviston Auto määrättiin perjantaina maksamaan entiselle työntekijälleen laittomista potkuista noin 200 000 markan korvaukset.

Linja-autonkuljettajan työsuhde purettiin viime huhtikuussa sen takia, että hän oli vastoin pukeutumisohjeita ja varoituksesta huolimatta käyttänyt työssään punaista puseroa.

Koiviston Auton ohjeen mukaan omienkin vaatteiden piti olla mustia tai tummansinisiä, jos sellaiset olivat tarpeen yhtiön luovuttamien housujen, paidan, solmion ja puvuntakin jälkeen.

Lahden käräjäoikeus katsoi oikeudessa kuultujen kertomusten perusteella, että bussinkuljettaja tarvitsi työssään villapaitaa viime vuonna vielä huhtikuussa. Kun yhtiö ei sellaista ollut luovuttanut, oli hänellä oikeus käyttää omaansa, vaikka punaista.
-Ilman työntekijän kanssa tehtävää sopimusta on pukeutumismääräyksiä pidettävä työnjohtovallan piiriin kuuluvina vain niiden vaatteiden osalta, jotka työnantaja on kustantanut, perusteli käräjäoikeus kolmen tuomarin kokoonpanossa.

Kuljettaja saa kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan lomakorvauksineen ja lisäksi työsopimuslain mukaisena vahingonkorvauksena 16 kuukauden palkan. Summa on yhteensä liki 190 000 markkaa, ja sille lasketaan korko viime vuoden lopulta.

Oikeus asetti korvaukset lähelle maksimia sen takia, että kuljettajalla oli takanaan lähes 19 vuoden työsuhde ja että hänen työttömyytensä jatkuu ilman mahdollisuuksia ammattia vastaavaan työhön.

Oikeus otti korvausta lisäävänä tekijänä huomioon myös vastaajayhtiön suuruuden ja merkittävän aseman Lahden talousalueen linja-autoliikenteessä.

Koiviston Auto joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, liki 33 000 markkaa. Yhtiö ilmoitti oikeudessa omiksi kuluikseen runsaat 27 000 markkaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.