Britanniassa pääministeri Boris Johnsonin odotetaan julkistavan tänä iltana uusia koronavirusrajoituksia koko Englantiin.
Mediatietojen mukaan luvassa on muun muassa kaikkien paitsi välttämättömyystarvikkeita myyvien liikkeiden sulkeminessa n. Sen sijaan esimerkiksi koulut ja yliopistot saavat tiettävästi pysyä auki.
Times-lehden mukaan toimet olisivat mahdollisesti tulossa voimaan keskiviikkona ja kestäisivät joulukuun alkuun asti, mutta lopullista päätöstä ei lehden mukaan ole vielä tehty.
Koko Englannin kattava sulku otettiin taas esiin sen jälkeen, kun asiantuntijat varoittivat viruksen leviävän nopeammin kuin pahimmissa ennusteissa oletettiin.
Heinäkuussa tehdyn arvion mukaan pahimmillaan jopa 85 000 ihmistä voisi kuolla talven aikana koronaviruksen vuoksi.
Britannia on kuolleiden ja tartunnan saaneiden määrässä mitattuna yksi koronaviruksesta eniten kärsinyt Euroopan maa.
Alueellisissa rajoituksissa kolme tasoa – toistaiseksi
Skotlannissa, Walesissa ja Pohjois-Irlannissa on jo käytössä sulkuja, joilla aluehallinnot pyrkivät hillitsemään viruksen leviämistä. Johnsonin hallitus vastaa vain Englannin terveyspolitiikasta, eikä se ole vielä halunnut koko maan kattavaa sulkua sen talousvaikutusten vuoksi.