Britannian tulvakriisi on ollut tänään helpottumaan päin, sillä myrskyt ovat hellittäneet ja sää muuttunut kuivemmaksi.
Lounais-Englannissa ja Thamesin varrella on silti voimassa 16 vakavaa ja 150 tavallista tulvavaroitusta.
Alueille komennettiin yli 3 000 sotilasta suojelemaan koteja tulvalta ja vahvistamaan tulvavarustuksia. Lisäksi 5 000 sotilasta oli valmiudessa.
Puolustusministeri Philip Hammond myönsi kuitenkin, että armeija olisi pitänyt hälyttää paikalle paljon aiemmin.
Tulvista ja myrskyistä on tullut Britanniassa poliittisen kiistelyn aihe. Oppositiojohtaja Ed Miliband sanoo Observer-lehden haastattelussa syyksi ilmastonmuutosta.
– Viime viikkojen tulvat ovat osoittaneet, että tässä on kysymys kansallisesta turvallisuudesta.
Uusimmat
-
21:26
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
Lataa lisää