Mainos

Britannia kaavailee joustoa eläkejärjestelmäänsä

Britanniassa kaavaillaan merkittäviä muutoksia maan eläkejärjestelmään, jota on moitittu liian kankeaksi. Hallituksen mukaan uudistuksilla pyritään rajoittamaan ikäsyrjintää ja lykkäämään iäkkäiden työntekijöiden siirtymistä eläkkeelle, kuten monessa muussakin EU-maassa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Patricia Hewitt arvioi, että hallitus luopuu ainakin osittain pakollisesta eläkeiästä sekä antaa työntekijälle ja työnantajalle nykyistä suuremmat valtuudet päättää keskenään eläkekynnyksestä.

Päätavoitteena pidetään eläkeiän hilaamista ainakin viidellä vuodella 70:een. Hewittin mukaan suunnitelmalla halutaan antaa ihmisille lisää vaihtoehtoja, eikä ketään aiota painostaa pysymään töissä seitsemänkymppiseksi tai vanhemmaksikin, vaan eläkettä voisi saada edelleen 65-vuotiaana.

Yhtenä mahdollisuutena esitetään myös eläkekynnyksen hylkäämistä kokonaan, kuten Yhdysvalloissa. Hallitus arvioi valtion menettävän vuosittain 16 miljardia puntaa eli noin 23 miljardia euroa, kun työkykyisiä, terveitä työntekijöitä päästetään pois työmarkkinoilta.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.