Mainos

Brasilian Bolsonaro tapasi USA:n Trumpin lämpimissä merkeissä – vaihtoivat pelipaitoja, ja Trump väläytti Brasiliasta mahdollista Nato-jäsentä

7:09
Videolta voit katsoa MTV Uutisten Liven liittyen Trumpin ja Kimin tapaamiseen Vietnamissa.

Sukulaissielut Amerikan molemmilta mantereilta kohtasivat Washingtonissa tiistaina, kun kahden maan oikeistopopulistipresidentit – Yhdysvaltain Donald Trump ja Brasilian Jair Bolsonaro – tapasivat Valkoisessa talossa.

Trump ei säästellyt ylisanoja kehuessaan maiden suhteita, kun Bolsonaro saapui vieraaksi Valkoiseen taloon.

– Brasilia ja Yhdysvallat eivät ole koskaan olleet läheisempiä kuin juuri nyt, Trump lausui Bolsonarolle, jota on kutsuttu myös "Tropiikin Trumpiksi".

Trump väläytti tapaamisen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa jopa sitä mahdollisuutta, että Brasiliasta tulisi Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton jäsenmaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

– Aion nimetä Brasilian merkittäväksi Naton ulkopuoliseksi liittolaisvaltioksi, ja mahdollisesti myös, jos sitä nyt oikein ajattelee, ehkä myös Nato-liittolaiseksi. Minun pitää vielä puhua monien ihmisten kanssa, mutta ehkä Nato-liittolainen, se kasvattaisi suuresti maidemme välistä yhteistyötä ja turvallisuutta, Trump sanoi toimittajille Valkoisen talon puutarhassa.

Pelipaitoja vaihdettiin

Bolsonaro ei ole myöskään peitellyt ihailuaan Trumpia kohtaan. Trumpin tavoin Bolsonaro on populisti ja innokas sosiaalisen median käyttäjä. Molemmat suhtautuvat myös kielteisesti esimerkiksi Pariisin ilmastosopimukseen.

Johtajien tapaaminen alkoi maiden jalkapallomaajoukkueiden pelipaitojen vaihdolla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Presidentit vaihtoivat pelipaitoja Valkoisessa talossa. 

– Tämä on historiallinen mahdollisuus kääntää maidemme – kahden läntisen pallonpuoliskon suurimman demokratian – suhteet uudelle uralle, kommentoi Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton paikalla olleille toimittajille.

Bolsonaro on entinen armeijan upseeri, joka ihailee avoimesti Brasiliaa 1960–1980-luvuilla hallinnutta sotilasdiktatuuria.

Lehdistötilaisuudessa puheeksi nousi myös Etelä-Amerikkaa järisyttänyt Venezuelan kriisi. Trump vetosi Venezuelan asevoimiin, jotta nämä lopettaisivat istuvan presidentti Nicolas Maduron tukemisen. Trump kutsui Maduroa "Kuuban nukeksi."

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja