Bottas sanoi pyörineensä jaloissa – heikolle kisavauhdille selkeä selitys

Valtteri Bottas sijoittui Brasilian GP:ssä viidenneksi. Syy vaatimattomaan sijoitukseen oli moottorissa, jota Bottaksen oli säästeltävä päästäkseen maaliin.

– Aika haastavaa oli. Ei oikein meinannut vauhti riittää. Oli vähän kuin, että pyörin jaloissa siinä, Bottas summasi urakkansa.

Bottakselle oli pari viikkoa aiemmin Meksikossa jouduttu vaihtamaan vanha moottori, joka alkaa olla aika lailla loppuun käytetty. Jos Bottas Brasiliassa olisi ottanut moottorista tehoja irti enemmän, olisi hän joutunut keskeyttämään.

– Suurimman osan kisasta jouduin moottoria säästelemään aika paljon. Jouduttiin vaihtamaan se moottori, olikohan Meksikossa, niin nyt siinä alkaa tulla liikaa maileja kehiin, niin pari kisaa joutuu vähän säästämään.


Lopussa Bottas teki vielä ylimääräisen rengasvaihdon, mutta sijoitukseen se ei vaikuttanut. Bottaksen mukaan viitostilaa parempaan ei ollut mahdollisuuksia.

– Koitin niin paljon, mitä pystyin, mutta kun Ricciardo pääsi ohi, niin mietittiin, että mennäänkö samoilla renkailla loppuun vai ei, ja päätettiin pysähtyä, Bottas sanoi.

Rengashallintakin tuotti Bottakselle omat haasteensa.

– Pari kierrosta kun ajaa lujempaa, niin ne ylikuumenee. Koittaa vaan niiden kanssa kruisailla ja pitää ne kontrollissa. Kyllä ne silti aika hyvin näytti leviävän käsiin.

Bottas teki minkä pystyi ja piti ohituksia kärkkyneitä Kimi Räikköstä ja Daniel Ricciardoa pitkään takanaan. Virheitä Bottas ei paineen alla ole juuri tehnyt.

– Keskityn olennaiseen. Ei siinä sen kummempaa. Turha miettiä liikoja, Bottas kommentoi asiasta.

Mercedes varmisti Brasiliassa merkkimestaruuden. Kiitoksia siitä kuuluu myös Bottakselle.

– Muutaman pisteen siihen olen kerännyt, niin hyvä juttu tietenkin. Tiimi kyllä ansaitsee sen, Bottas päätti.


Lue myös:

    Uusimmat