Boris Johnsonin ex-neuvonantaja ryöpyttää entistä pomoaan – pääministeri väitetysti vastusti koronasulkua, koska vain yli 80-vuotiaat kuolivat

Britannian pääministeri Boris Johnson suhtautui nihkeästi uuteen koronasulkuun viime syksynä, koska useimmat viruksen kuolonuhrit olivat yli 80-vuotiaita, väittää hänen entinen neuvonantajansa Dominic Cummings BBC:n haastattelussa.

Cummings, jonka välit Johnsonin kanssa menivät poikki loppusyksystä, on ennenkin hyökännyt hallitusta vastaan ja kertonut paljastuksia kulissien takaa.

Cummingsin mukaan pääministeri laittoi omat poliittiset tavoitteensa ihmishenkien edelle. Entisen avustajan mukaan Johnson huomautti viime syksynä, että useimmat koronaan kuolevat britit ovat jo ylittäneet keskimääräisen eliniänodotteen.

Johnsonin asenne oli Cummingsin mukaan se, että hallitus ei voi tappaa Britannian taloutta vain sen takia, että yli 80-vuotiaat kuolevat. Cummings kertoi pääministerin myös vähätelleen pelkoja siitä, että terveydenhoitojärjestelmä voisi ylikuormittua.

Johnsonin hallitus on saanut pandemian aikana runsaasti kritiikkiä sen hoidosta. Ennen rokottamisen aloittamista Britanniassa oli kirjattu eniten koronakuolemia Euroopassa. Nopea ja laajasti kiitelty rokotusohjelma sai Britannian koronatilanteen paranemaan kevättalvella muuta Eurooppaa vikkelämmin, mutta viime viikkoina Johnsonia on taas arvosteltu rajoitusten liian nopeasta purkamisesta viruksen deltamuunnoksen levitessä Britanniassa.

Cummings kertoi haastattelussa myös, että Johnson olisi halunnut varoituksista huolimatta jatkaa pandemian alkuvaiheessa viime vuoden maaliskuussa viikoittaisia audienssejaan kuningatar Elisabetin kanssa. Cummingsin mukaan pääministeri muutti mieltään vasta, kun Cummings painotti että tuolloin 94-vuotiaan kuningattaren hengen vaarantaminen olisi mielipuolista.

Cummings, joka oli pitkään Johnsonin keskeinen avustaja, on viime kuukausina arvostellut useaan otteeseen entistä pomoaan ja kertonut kaoottisista tilanteista pandemian hoidon taustalla. Hän on myös vaatinut parlamentin tutkintaa hallituksen koronatoimista.

Englanti luopui koronarajoituksista – näin ihmiset ryntäsivät bilettämään keskiyöllä:"Tästä elämässä on kyse" 3:17
Englanti luopui koronarajoituksista – näin ihmiset ryntäsivät bilettämään keskiyöllä: "Tästä elämässä on kyse"

Lue myös:

    Uusimmat