Bob osti teininä 75 dollarin Chevroletin käydäkseen töissä – myi sen nyt eläkkeelle jäätyään samaan käypään hintaan
Ruosteinen Chevy palasi alkuperäiseen perheeseensä kymmenien vuosien jälkeen.
Minnesotalainen Bob Sportal osti vuosimallin 1957 Chevroletin eläkkeelle jääneeltä maanviljelijältä vuonna 1976. Tuolloin 19-vuotias Sportal maksoi elämää nähneestä autosta 75 dollaria. Hän ajoi Chevyllään 44 vuotta töihin ja takaisin kotiin, kunnes hiljattain päätti luopua siitä jäätyään itse eläkkeelle.
Sportalilla oli autolleen ostajakin jo valmiina, sillä alkuperäisen omistajan lapsenlapsi oli maanitellut Sportalia luopumaan Chevystä jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän ei kuitenkaan ole ollut valmis myymään silmäteräänsä ennen kuin nyt.
Autostaan vuosikymmeniä sitten 75 dollaria maksaneella Sportalilla oli myös käypä hinta mielessään – nimittäin ne samaiset 75 dollaria. Vaikka 75 dollaria vuonna 1976 vastaakin nykyrahassa vajaata 350 dollaria, katsoi Sportal, että kyseessä on passeli hinta rakkaasta, mutta parhaat päivänsä ohittaneesta autosta.
– Se on hoitanut tehtävänsä käytössäni ja nyt on jonkun muun aika saada siitä iloa. 75 dollaria on se, mitä itsekin autosta maksoin, joten sillä minäkin sen myyn. Se palaa takaisin perheeseensä, mikä on tärkeintä, Sportal kertoi KARE 11 -kanavan haastattelussa.
Auton ostaja, Tom Leenstra, oli haltioissaan ostaessaan takaisin auton, jonka kyydissä hän oli itse ollut viimeksi 9-vuotiaana.
– Kuin ajaisin taas isoisäni kanssa.
Katso alta KARE 11 -kanavan video aiheesta.
Lähde: The Drive, KARE 11
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää