Rosvo vei auton, jossa elää Janne Niskan muisto – "Kohta polttelee kun koko Suomi tietää"

Janneniska Oy:ssa vuosia työskennellyttä Hans Lindholmia ottaa päähän. Hänen aikaa, vaivaa ja tunteita säästelemättä kunnostamansa auto on lähtenyt voron matkaan. 

Kyseessä ei ole mikä tahansa auto, vaan tällä Chevrolet Sportside 5.7 litraisella V8-pickupilla on Lindholmille suurta tunnearvoa. 

Kyseessä on Janneniska Oy:n ensimmäinen auto, jonka Janne Niska hankki vuonna 1996. Auto oli firman käytössä, ja Niska ajeli sillä myös itse.

Ystävät löysivät Janne Niskan kuolleena kotoaan 27. helmikuuta 2014. Äkillisesti kuollutta miljonääriä muistellaan edelleen suurella lämmöllä.

Niska oli myös Lindholmille rakas ystävä. Hän halusi ostaa auton perikunnalta. 

– Tunsin Jannen hyvin. Autolla oli paljon tunnearvoa, sillä Janne aina lainaili sitä minulle tarpeen vaatiessa. Halusin, että auto jää meidän piiriimme.

Lindholm oli tutustunut Niskaan autokuvioissa, ja lopulta häntä pyydettiin firmaan mukaan. Edelleen Lindholm auttelee yrityksessä, mutta suurin osa ajasta menee oman autoliikkeen pyörittämisessä.

Yksin asunut ja perheetön Janne Niska testamenttasi koko miljoonaomaisuutensa yritystensä toimivalle johdolle eli lähimmille työkavereilleen. Verohallinnon mukaan vastaavat tapaukset ovat hyvin harvinaisia.

– Jannella oli isoin sydän, jonka tiedän. Superreilu ja huomaavainen kaveri, huipputyyppi. 

Lindholm uskoo, että Niska olisi pitänyt Chevrolet Sportsidesta yhtä hyvää huolta kuin hän on pitänyt. 

– Auto oli just maalattu uudelleen. Pidin sitä harrasteautona, kesällä olisin ottanut sen taas käyttöön.

Auto vietiin Vantaalta Tuupakankujalta viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Lindholmin tekemää Facebook-ilmoitusta on jaettu tuhansia kertoja ja varkaudesta on tehty myös rikosilmoitus polisiille.

– Kaikenlaisia vihjeitä on jo tullut, uskon, että auto löytyy kyllä. Aika moni tietää autosta jo tässä vaiheessa. Alkaa varmaan rosvon näppejä polttelemaan, kun koko Suomi tietää autosta.

Lindholm toivoo vinkkejä auton sijainnista itselleen tai suoraan poliisille.

Lue myös:

    Uusimmat