Bloggaaja Kasper Strömman kummastelee blogissaan, miksi miehille tarjotaan sisustusrintamalla esimerkiksi alumiinivanteita, moottorinosia sekä rallitauluja.
Jyväskylän Asuntomessuilla on tänä vuonna niin kutsuttu Äijäreitti, jolla yritetään houkutella kävijöiksi enemmän miehiä.
– Naisia on perinteisesti ollut messukävijöistä noin 65 prosenttia ja nyt haluammekin houkutella entistä enemmän miehiä messuille. Äijäreitillä on esimerkiksi miesten lähtökohdista sisustettuja asuntoja, pientyökalujen testauspiste sekä rallisimulaattori, sanoo messujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.
Strömmanin mukaan messusisustuksista "voikin päätellä, että keskivertomies asuu kaikkein mieluiten autotallissa, nukkuen Harley-Davidsonin selässä". Kuitenkin suurin osa miehistä elää jokapäiväistä elämäänsä ihan tavallisissa kodeissa.

– Vai onko kukaan ikinä tavannut tätä maagista macho-sisustajamiestä, joka temperamenttisesti repii verhot lattialle ja asentaa tilalle moottoroidut kaihtimet?, Strömman kirjoittaa.
– Ja jos näissä taloissa kerran on asuvinaan ”vannoutuneita poikamiehiä”, niin kannattaisiko asunnot mieluummin sisustaa niin että ne houkuttelisivat satunnaisia vierailijoita viihtymään, eikä niin että ne on mahdollisimman helppo pestä painepesurilla?
Strömman on kaiken lisäksi huomannut, että messuluettelon mukaan äijäsisustusten takana on yllättävän usein nainen.
– Aika päivittää 2010-luvun mieskuvaa?, Strömman pohtii.

