Blake syyttää muita vaimonsa murhasta

Poliisin saavuttua näyttelijä Robert Blaken vaimon Bonny Lee Bakelyn murhapaikalle Blake alkoi voida huonosti ja väitti, että Bakley murhattiin, sillä tämä työskenteli pornoteollisuudessa, todistivat poliisit näyttelijän murhaoikeudenkäynnissä keskiviikkona. Tuolloin selvisi entistä yksityiskohtaisempaa tietoa Blaken toiminnasta poliisin kanssa murhan jälkeisinä tunteina.

Los Angelesissa työskentelevä poliisi Sam Issa kertoo Blaken olleen tunteiden vallassa, kun poliisi haastatteli häntä Bakleyn murhan jälkeen. Issan mukaan Blake kertoi, että Bakley oli yritetty murhata jo kaksi vuotta sitten Arkansasissa ja että hän piti asetta mukanaan suojellakseen vaimoaan.

Issa todisti, että Blake vietiin läheiselle poliisiasemalle, jossa hänen käsistään etsittiin mahdollisia jäänteitä aseella ampumisesta. Hän oli niin likainen ja hänen farkuissaan oli ruohotahroja, että yksi poliisi luuli häntä kulkuriksi. Syyttäjät uskovat, että Blake pyyhki ampumisen jälkeen kätensä märkään ruohoon yrittäen poistaa niistä ruutijäämät.

Poliisi tuli siihen tulokseen, että Blakella oli ruutijäämiä käsissään. Ei kuitenkaan pystytty sulkemaan pois mahdollisuutta, että ne olisivat tulleet jostain Blaken käsiaseesta. Blaken omistuksessa olleita aseita ei ole yhdistetty murhaan.

Lue myös:

    Uusimmat