"Blake suunnitteli vaimonsa murhaa"

Stuntman Gary McLarty todisti torstaina, että näyttelijä Robert Blake olisi tarjonnut hänelle 10 000 dollaria vaimonsa murhaamisesta. Blake jopa ehdotti McLartylle erilaisia murhasuunnitelmia, joista eräs oli juuri se, jolla Blaken vaimo Bonny Lee Bakley lopulta murhattiin.

McLarty kertoo, että Blake näytti hänelle .45-kaliiberista käsiasetta ja kuvia Bakleysta. Viisi päivää Bakleyn kuoleman jälkeen McLarty otti yhteyttä poliisiin. Bakley ammuttiin 4. toukokuuta 2001.

McLarty, jonka syyttäjät kutsuivat todistajaksi esikuulusteluihin, on kahden päivän sisään toinen todistaja, joka kertoo Blaken suunnitelleen Bakleyn murhaamista. Kuulusteluissa päätetään, joutuuko 69-vuotias Blake oikeuteen vaimonsa murhaamisesta syytettynä. Jos Blake todetaan syylliseksi, hänet tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.

McLartyn mukaan Blake oli maaliskuussa 2001 kertonut hänelle, että Bakley oli tullut raskaaksi heidän tavattuaan yökerhossa ja että Bakley kiristi häneltä rahaa syntymättömällä lapsellaan.

Keskiviikkona aiemmin Blakelle työtä tehnyt yksityisetsivä todisti, että Blake oli suunnitellut Bakleyn murhaa jo vuonna 1999, kun tämä ei tehnyt aborttia.

Lue myös:

    Uusimmat