Kamala Harris on saanut riittävän tuen presidenttiehdokkuuden varmistamiseen.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi tiistaina pitävänsä keskiviikkoiltana kello kahdeksalta paikallista aikaa kansakunnalle puheen presidentin virallisesta työhuoneesta Oval Officesta.
Biden sanoo viestipalvelu X:ssä kertovansa puheessa, mitä on edessäpäin hänen vetäydyttyään presidenttikisasta.
Puheessaan Biden kertoo myös, kuinka hän saa valmiiksi työnsä amerikkalaisten hyväksi.
Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris puolestaan on eri tiedotusvälineiden mukaan saanut taakseen tarpeeksi monen delegaatin tuen, jotta hän voi tulla valituksi demokraattien presidenttiehdokkaaksi.
Demokraateilla on yhteensä noin 4 700 delegaattia, joista reilut 700 on niin kutsuttuja superdelegaatteja.
Ehdokasäänestyksen ensimmäisellä kierroksella äänestävät vain niin kutsutut tavalliset delegaatit, jolloin vähintään 1 976 äänen saalis riittää voittoon.
Uutistoimisto AP:n selvityksen mukaan Harrisin taakse olisi tiistai-iltaan mennessä Suomen aikaa ryhmittynyt lähes 2 900 delegaattia, joka siis riittäisi voittoon.