Bernhardinkoiran voimat loppuivat kesken vuoristolenkin – pelastuspartio riensi nolostuneen jättihauvan apuun
55-kiloinen Daisy-koira uupui kesken lenkin, ja se piti kantaa paareilla alas vuorelta.
Pelastustiimi ryntäsi apuun, kun Daisyn voimat loppuivat kesken lenkin. Brittiauttajat saivat kuitenkin todella urakoida asiakkaansa eteen, sillä Daisy on yli 50-kiloinen bernhardinkoira, kertoo Fox News.
Ei suostunut paareille helposti
Järjestön mukaan jäsenistö "ei miettinyt kahdesti" saatuaan tiedon Daisyn hädästä. Koira oli ollut lenkillä vuorilla, mutta ei jaksanutkaan palata rinnettä alas. Se vaikutti kokevan kipua takajaloissaan ja kieltäytyi liikkumasta.
– Koska jäsenillämme on omia, hemmoteltuja lemmikkikoiria kotona ja lisäksi meillä on rakas etsijäkoira Jess, ymmärrämme sekä eläimen tunteman että sen omistajan kokeman stressin, Wasdalen vuoripelastustiimi kirjoitti Facebookissa.
Omistaja tarjoili Daisylle vettä sillä aikaa, kun pelastusjärjestö matkasi sen luo paarien kanssa.
– Joudimme kokeilemaan pariakin erilaista taktiikkaa ennen kuin sekä Daisy että paarien kantajat olivat tyytyväisiä, ja saatoimme edetä rinnettä alas, järjestö kuvailee.
– Pian tuli selväksi, että yhteistyö Daisyn kanssa oli elintärkeää, jos aioimme edistyä. Daisy varmisti, että tiedämme, että mikäli se ei halunnut tehdä jotakin, se todella ei tekisi sitä.
Video Daisyn pelastuksesta:
Järjestön puhemies kertoi BBC:lle, että vaikka koiria on pelastettu aiemminkin, bernhardinkoiraa ei koskaan.
Daisy selvisi koettelemuksesta
Daisy painaa 55 kiloa. Se lahjottiin paareille herkuilla. Järjestön mukaan koiran kantaminen rinnettä alas ei alun yrityksen ja erehdyksen jälkeen eronnut suuresti ihmisen pelastamisesta.
Pelastustiimin mukaan Daisy on päässyt kotiin, missä se tosin "kuorsasi hieman tavanomaista kovempaa" seikkailunsa jälkeen.
– Se ilmeisesti kokee hieman syyllisyyttä ja on vähän nolostunut siitä, että rikkoi mielikuvan bernhardinkoirista hyppimässä ympäri Alppien lumia brandytynnyrit kaulallaan, järjestö vitsaili.
Pelastustiimi kiitteli julkaisussaan pelastuksessa saamaansa apua.
– Ja lopuksi massiivinen 55 kilon kiitos Daisy-bernhardinkoiralle, joka käyttäytyi niin hyvin pelastuksen läpi.
"Upeaa toimintaa"
Netissä pelastajien toimintaa kiitellään.
– Upeaa toimintaa kaikilta osallisilta. Ehkä Daisyn omistaja oli haukannut liian suuren palan tuollaisella kävelyllä. Onneksi koira on ok, Anne Arnold kiittelee Facebookissa.
– Ihailen kaikkia [pelastustöihin] osallistuneita suuresti,Roger Ratcliffe sanoo.
Uusimmat
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
Lataa lisää