Lähes 400 katolista pappia pois virasta - syynä epäilyt hyväksikäytöstä

Yhteensä lähes 400 katolista pappia joutui pois virasta vuosina 2011 ja 2012 lasten hyväksikäyttöön liittyvien syytösten takia.

Asiasta uutisoivat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja amerikkalainen CNN-kanava.

Määrä oli selvästi aiempaa suurempi. Nousun arvellaan johtuvan siitä, että hyväksikäyttösyytökset olivat nousseet huippuunsa juuri paria vuotta aiemmin.

Vatikaani erotti osan papeista, ja osa lähti ainakin muodollisesti itse.

Paavina oli vielä tuolloin Benedictus XVI.

Tiedot tulivat julki uutistoimisto AP:n hankkimasta asiakirjasta, jonka Vatikaani oli koonnut YK:n lapsen oikeuksien komiteaa varten. Komitea järjesti torstaina hyväksikäytöistä kuulemisen, jossa oli kirkon edustajien ohella myös uhreja.



Lue myös:

    Uusimmat