Indonesian Balilla viranomaiset ovat päättäneet sulkea Denpasarin kansainvälisen lentokentän vuorokaudeksi Agung-tulivuoren ilmaan puskeman tuhkapilven takia.
Pienempi Lombokin saaren kenttä sen sijaan on jälleen avoinna. Se suljettiin hetkeksi sunnuntai-iltana.
Viranomaiset ovat nostaneet Agung-tulivuorta koskevan lentovaroituksen korkeimmalle tasolle ja kehottaneet kymmenen kilometrin säteellä tulivuoresta asuvia lähtemään kodeistaan.
Lentoliikenteen tilanne voi muuttua nopeasti tulivuoren tilanteen mukaan.
Balin saaren pääkaupungin Denpasarin kentän kautta kulkee vuosittain miljoonia matkustajia. Bali on suosittu rantalomakohde.
Balilla yli 400 suomalaista
Useita lentovuoroja peruttiin tulivuoren aktiivisuuden takia jo viikonloppuna.
Mediatietojen mukaan viikonlopun peruutusten takia ainakin 2 000 turistin paluu Balilta viivästyi. Suuri osa turisteista on australialaisia. Suomen ulkoministeriön mukaan ainakin 439 suomalaista on tehnyt matkustusilmoituksen Balille.
Agung sijaitsee Balin koillispuolella kauempana saaren suosituimmista turistialueista. Viranomaiset ovat vakuutelleet turistialueiden olevan turvallisia.
Vuoren lähistön evakuointialueilta on lähtenyt jo ainakin 25 000 ihmistä.
Agungilla jatkuvia pieniä purkauksia
Agung-vuoresta on puskenut hetkittäin sankkaa savua viime tiistaista lähtien. Sunnuntaiaamuna vuori päästi ilmaan harmaata savua, joka ylsi jopa neljän kilometrin korkeuteen.
