Bachelor-Timon ja Sonjan suhde syveni eron jälkeen läheiseksi ystävyydeksi – vastaavat nyt siihen, voisivatko harkita koskaan palaavansa yhteen

Löysivätkö bachelorit rakkautta deittiohjelmasta? 7:50
Bachelor-Timo ja Sonja kertovat, voisivatko koskaan harkita palaavansa yhteen ja kuvailevat suhdettaan kameroiden sammumisen jälkeen

Bachelor-Timon ja Sonjan parisuhde ei ottanut tuulta siipiensä alle, mutta kaksikko pitää yhä yhtä läheisinä ystävinä.

Bachelor 2022 -ohjelma tuli päätökseensä tiistaina 17. toukokuuta, kun viimeisessä jaksossa poikamiehet Timo ja Tuomas jakoivat viimeiset ruusunsa. Tuomas antoi viimeisen ruusunsa Hannalle ja Timo puolestaan Sonjalle

Melko pian kuvausten päättymisen jälkeen Tuomaksen ja Hannan tiet erkanivat. Timo ja Sonja tapailivat toisiaan parin kuukauden ajan, mutta päättivät tämän ajan jälkeen yhdessä jatkaa ystävinä. Yhteinen matka on jatkunut kuitenkin läheisinä ystävinä, mistä kaksikko kertoi Uutisaamun haastattelussa perjantaina 20. toukokuuta. 

– Siinä oli sellaisia pikkujuttuja, jotka ehkä ratkaisi sen, että me yhdessä sitten päätettiin, että parempi on jatkaa ystävinä ja se on toiminut meillä älyttömän hyvin. Ollaan ihan jatkuvasti tekemisissä. Kaikki on hyvin, Timo kertoi. 

Viimeisessä Ruusun jälkeen -jaksossa nähtiin, kuinka tapailun kariutumiseen pettynyt Sonja kyynelehti asiasta puhuessaan. Tästä huolimatta kaksikko on onnistunut luomaan välilleen läheisen ystävyyden, josta Sonjan mukaan on kiittäminen hänen ja Timon välistä aitoa yhteyttä ja kemiaa. 

– Se kun on olemassa, niin toki haluaa, että se toimisi ystävyytenäkin, eikä halua hylätä toista vaan sen takia, että se romantiikka ei löytynyt. Välitetään kuitenkin toisistamme ja olet mulle tärkeä kuitenkin, Sonja totesi Timoa katsellen. 

– Jokainen ihminen tarvitsee Sonjan kaltaisen ihmisen elämäänsä. Tosi empaattinen ja lämmin sielu. Olen iloinen, että löysin tällaisen ihmisen. 

Kysymys siitä, voisivatko Timo ja Sonja koskaan harkita palaavansa yhteen kirvoitti kummaltakin lyhyen hiljaisuuden sekä hymyn. 

Katso videolta, mitä Timo ja Sonja vastasivat kysymykseen ja kuinka he kuvailevat toisiaan.

Koko Bachelor 2022 -kausi ja kaikki Ruusun jälkeen -jaksot löytyvät mtv-palvelusta. Haku uudelle Bachelor-kaudelle on auki!

Lue myös:

    Uusimmat