Avustusjärjestöt tarjoavat tuettuja kesälomia vähävaraisille – ”Kaikilla oikeus kodin ulkopuoliseen lomaan”

Pienituloisten talous kovilla kesäisin 1:53

Kaikilla perheillä ei ole varaa järjestää lapsille kodin ulkopuolista ohjelmaa kesälomalla, mutta avustusjärjestöt pyrkivät tuettujen lomien avulla luomaan ikimuistoisia kesiä myös vähävaraisille.

Tuetut lomat ovat erityisen kysyttyjä lapsiperheiden keskuudessa, kertoo Hyvinvointilomat ry:n toiminnanjohtaja Esa Kaskimo. Valitettavasti vain osa halukkaista pääsee toivomalleen lomalle.

– Keskimäärin joka kolmas hakija pääsee tuetulle lomalle, mutta lapsiperheiden osalta vain joka neljäs saa tuetun loman, Kaskimo sanoo MTV Uutisille.

Syynä tähän on valtava kysyntä. Viime vuonna lomille hakijoita oli 42 000, joista loman sai 16 000. Lapsiperheiden heikompi lomallepääsyprosentti johtuu Kaskimon mukaan valtavasta hakijamäärästä.

– Kysyntä ja tarve lapsiperheelle suunnatulle tuetulle lomatoiminnalle on suuri.

Lomat parantavat lapsiperheiden hyvinvointia

Hyvinvointilomat ry on Raha-automaattiyhdistyksen tuella toimiva järjestö, joka järjestää vähävaraisille ihmisille tuettuja lomia kotimaassa. Tuetulle lomalle pääsevän maksettavaksi jää omavastuuosuus, joka vaihtelee 60–120 euron välillä henkilöä kohden viiden päivän täysihoitolomalla.

Omavastuuosuuden maksamiseen voi hakea tukea kaupungin sosiaalitoimelta. Alle 16-vuotiaista omavastuuosuutta ei peritä.

Kaskimon mukaan toiminnan tarkoituksena on ihmisten hyvinvoinnin parantaminen.

– Hyvinvointilomien toiminnan lähtökohtana on se, että kaikilla ihmisillä on oikeus kodin ulkopuoliseen lomaan.

Lomat auttavat parantamaan ihmisten suorituskykyä, henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja perheen sisäisiä suhteita. Järjestettyyn lomaohjelmaan kuuluu muun muassa liikuntaa, ulkoilua, yhteistyötaitoja kehittäviä pelejä ja leikkejä sekä retkiä. Kodin ulkopuolelle ja mahdollisesti uudelle paikkakunnalle pääseminen mahdollistaa samalla myös uusien ystävien saamisen.

Toisaalta ongelmana on se, että loman matkakustannukset on katettava itse. Kaikkien kuntien sosiaalitoimi tai diakoniatyö ei tue matkakuluissa tai omavastuumaksuissa.

Kaskimon mukaan loman tarpeessa olevien perheiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

– Tarkkaa tietoa ei ole, mutta EU:n köyhyystutkimuksen mukaan Suomessa on 900 000 kansalaista, jotka eivät kykene lähtemään omatoimisesti lomalle.

Lue myös:

    Uusimmat