Avoliitossakin voi jäljitellä avioehdon kaltaista sopimusta – helpottaa erotilannetta: "Tällaisista kysymyksistä syntyy hyvin helposti myöhemmin erimielisyyksiä"
Varsinkin pitkässä avoliitossa talous muuttuu helposti enemmän yhteiseksi. Eron varalta voi olla järkevää sopia tietyistä asioista etukäteen.
Avoliittoa ei koske samanlainen avio-oikeus kuin avioliittoa, vaan perusajatus on, että avoliiton päättyessä kumpikin pitää oman omaisuutensa.
Varsinkin pitkän avoliiton aikana voi kuitenkin harkita jonkinlaisen sopimuksen laatimista.
– Mitä pidempi avoliitto on, sitä enemmän talous saattaa muuttua yhtenäisemmäksi. Kysymyksiksi saattaa muodostua se, missä suhteessa mitäkin maksetaan tai entä jos asunnon omistaa vain toinen ja toinen osallistuu asuntolainan tai vastikkeen maksamiseen, toteaa Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja Hanna Räihä-Mäntyharju.
Avoliittolaki
Vaikka avoliitossa elävillä ei olekaan samankaltaista avio-oikeutta kuin avioliiton solmineilla, sovelletaan avoliittolakia avopuolisoiden yhteistalouden purkamiseen avoliiton päättyessä
Kyseisessä laissa avopuolisoiksi lasketaan yhteistaloudessa asuvia parisuhteen osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi.
Lain mukaan avoliiton päättyessä voidaan toimittaa avopuolisoiden omaisuuden erottelu, mikäli avopuoliso tai kuolleen avopuolison perillinen sitä vaatii. Omaisuuden erottelussa kumpikin avopuoliso pitää oman omaisuutensa, mutta jos avopuolisoilla on yhteistä omaisuutta, yhteisomistussuhde on vaadittaessa purettava.
Tärkeä huomio on, että jos omaisuutta eroteltaessa avopuolisoiden välisestä sopimuksesta tai olosuhteista muutoin ei käy selville, kumman avopuolison omaisuuteen jokin irtain esine kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, avopuolisoiden katsotaan saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin.
Mistä avoehdossa sovitaan?
Avoliiton päättymiseen liittyvällä sopimuksella voisi selkeyttää myös, miten kustannuksia jaetaan ja miten huomioidaan, jos toinen maksaa kuluja, jotka kohdistuvat toisen omaisuuteen.
– Jos avoeron varalle olisi tehty sopimus, sitä helpompi tilanne olisi selvittää. Tällaisista kysymyksistä syntyy hyvin helposti myöhemmin erimielisyyksiä. Mitä selkeämmin asioista on sovittu, sen parempi, Räihä-Mäntyharju kertoo.
Jos toinen avopuolisoista on esimerkiksi remontoinut toisen omistamaa kesämökkiä, mutta saanut viettää siellä ilmaiseksi lomiaan, olisiko remontteja tehnyt puoliso oikeutettu jonkinlaiseen korvaukseen eron sattuessa, jos mökin arvo on remonttien avulla noussut?
Avoehdon voi siis laatia puolisonsa kanssa yhdessä, eikä sitä tarvitse toimittaa minnekään. Jos järkevä tapa sopia asioista tai kirjata ne ylös hämmentävät, konsultaatioapua voi aina hakea esimerkiksi asianajajalta.
Katso myös: Alttarille astelee yhä harvempi – onko avioliitossa järkeä?
Osittainen lähde: Finlex
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää