Auttajat näkevät nälän ja puutteen – ahdingossa olevia yhä enemmän mutta vapaaehtoisten määrä lohduttaa

Kaikki kiittävät syvästi vapaaehtoisia, palkatuilla työntekijöillä ei selviäisi millään, koska ahdinkoon joutuneiden määrä on vain kasvanut.

– Tässä on nyt jotain talvisodan yhteishenkeä ilmassa, kun vapaaehtoisia on tarjolla paljon. Kansalaiset tajuavat toistensa hädän, mutta poliitikot eivät, napauttaa legendaarisen isänsä Veikko Hurstin työtä jatkava Heikki Hursti.

Eihän tältä voi ummistaa silmiään

Myös Pelastusarmeijan kapteeni, sosiaalisen työn ohjelmasihteeri Saga Lippo kertoo, että kasvava avun tarvitsjoiden määrä on yllättänyt heidät. 

– Olemme laittaneet etusijalle ihmiset, jotka eivät ole koskaan aiemmin hakeneet apua.

Näin valtion leikkausten seuraukset näkyvät heidän ovillaan, mutta sittenkään avustustyöntekijät eivät pahemmin jaksa politikoida. He tekevät työnsä ja kantavat ilolla sen vastuun, mikä ihmisellle on annettu. Se on heidän tärkein julistuksensa päättäjille.

– Kyllä näiden jonojen pitäisi olla se viesti päättäjille. Se, mitä meillä tai Hurstin työssä tapahtuu, eihän siltä kukaan ajatteleva ihminen voi sulkea silmiään, miettii Saga Lippo Pelastusarmeijasta.

Teemme työtä, emme jaksa puhua päättäjille

Malmin seurakunnan pappi Jukka Holopainen tarjoaa Pihlajamäen ostarilla puuroa kaikille.

– Ehkä kirkon pitäisi keskustella päättäjien kanssa enemmän yhteiskunnan tilasta, mutta emme oikein jaksa. Kädet ovat täynnä työtä. Me teemme mieluummin kuin puhumme. Leipäjonot ovat kasvaneet, pastori Holopainen toteaa tyynesti.

Heikki Hursti kurvaa pakettiautolla Messukeskuksen vielä puolityhjään halliin. Tänne odotetaan joulupöytien ääreen taas sankoin joukoin avun tarvitsijoita.

Hursti on paljon pohtinut tehtäväänsä.

Jaksan ihmisten kiitosten takia

– Joskus mietin, että tämä on tekohengitystä, jota on pakko antaa. Hoidamme hätää, jota tällaisessa valtiossa ei pitäisi olla - tai valtion pitäisi siitä huolehtia.

– Olen kuitenkin tämän työn kautta saanut aktivoitua vapaaehtoistyöhön ihmisiä, jotka syrjäytyisivät vielä pahemmin. Olisi kohtuullista, että voisimme saada pysyvää apua valtiolta, kun meidän syliimme on tullut tällainen sosiaalityö, Hursti pohtii.

Mutta miten sinä jaksat kantaa tätä taakkaa ja jatkaa isäsi työtä?

– Kiitos kysymästä. Syy on sama kuin isälläni. Voimani antaja on Jumala ja onni tulee ihmisten palautteesta. Kun kuulen sanat "kiitos, että olette olemassa", se todella motivoi jaksamaan.