Autovarkaissa olleet parikymppiset miehet hakkasivat ja puukottivat paikalle sattuneen silminnäkijän henkihieveriin Vantaalla helmikuussa. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi kolmikon tänään murhan yrityksestä pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Väkivalta tapahtui taloyhtiön parkkipaikalla Laulurastaanpolulla Vantaan Kulomäessä perjantain ja lauantain välisenä yönä helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Kolme miestä yritti varastaa auton parkkipaikalta, kun uhri, nelikymppinen pakistanilainen mies sattui paikalle.
Oikeuden mukaan tuomitut lähtivät ajamaan uhria takaa. Noin 150 metrin takaa-ajon jälkeen miehet kävivät uhrin kimppuun ja löivät ja viilsivät tätä veitsellä. Uhri yritti paeta, mutta tuomitut jatkoivat hänen seuraamistaan ja puukottamistaan.
– Kolmannessa ja viimeisessä vaiheessa uhriin on kohdistettu aivan silmitöntä väkivaltaa lyömällä häntä hyvin useita kertoja teräaseella ja lukuisia kertoja kirveen hamarapuolella. Uhria on tässä vaiheessa pahoinpidelty myös nyrkeillä lyömällä ja potkimalla, oikeus toteaa tuomiossaan.
20 vammaa kehossa
Lopuksi tuomitut oikeuden mukaan jättivät uhrin maahan makaamaan ja veivät tältä kännykän, jotta hän ei voisi soittaa apua.
– Teko on tapahtunut yöaikaan. Tapahtuma-aikaan on myös ollut kova pakkanen. Teko on jäänyt yritykseksi vain siitä sattumanvaraisesta seikasta johtuen, että ulkopuolinen henkilö on nähnyt osittain tilanteen, soittanut paikalle apua, asianomistaja on saatu sairaalahoitoon eikä hän ole kuollut vammoihin, oikeus toteaa.
Uhrin kehossa oli liki 20 eriasteista teräaseen aiheuttamaa vammaa. Oikeuden mukaan ilman välitöntä hoitoa vammat olisivat todennäköisesti johtaneet nopeasti kuolemaan.
