Autosport: Mick Schumacherin ja Ferrarin tiet eroavat

Ferrarin kuskiakatemiaan vuosien ajan kuulunut Mick Schumacher ei jatka italialaistallin suojattina kuluvan kauden jälkeen, kertoo Autosport-lehti. Sen tietojen mukaan Schumacher ei jatka uraansa ainakaan Haas-tallissa.

Schumacher, 23, nousi F1-sarjaan Ferrarin asiakastalli Haasin kuljettajana viime vuonna. Sitä ennen hän voitti Formula 2 -sarjan mestaruuden.

Autosportille puhuneen lähteen mukaan sopimus Ferrarin kanssa tulee kuitenkin ”luonnolliseen päätökseensä” tämän vuoden lopuksi. Se antaa Schumacherille mahdollisuuden neuvotella sopimuksestaan vapaasti muiden tallien kanssa.

Mahdollisia talleja on tällä hetkellä muutamia. AlpinenEsteban Ocon nosti viikonloppuna Schumacherin nimen esiin omaksi toiveekseen tulevasta tallikaveristaan. Lisäksi William ja mahdollisesti myös Red Bull -leiriin kuuluva AlphaTauri ovat mahdollisia neuvottelukumppaneita.

Autosport uskoo myös, että Italian ja Yhdysvaltain GP:n harjoituksissa Haasin rattiin pääsevä Antonio Giovinazzion kärkiehdokas amerikkalaistalliin Schumacherin tilalle. Giovinazzi menetti paikkansa Alfa Romeolla viime kauden päätteeksi, mutta on edelleen Ferrarin kuskikatraassa.

Lue myös:

    Uusimmat