Autoilija seisoo Helsingin ruuhkissa yli 100 tuntia vuodessa – tiedätkö, missä on kaupungin pahin pullonkaula?

Helsingin, Turun ja Tampereen ruuhkat pahenivat viime vuonna, kertoo tuore raportti.

Pääkaupungissa ruuhkat veivät tavalliselta autoilijalta jo yli 100 tuntia vuodessa. Päivässä ruuhkat venyttivät matka-aikaa noin puoli tuntia. Kaupungin pahin ruuhkasuma viime vuonna oli keskustassa Mechelininkadun ja Porkkalankadun risteyksessä lähellä Länsisatamaa.

Turussa ruuhkat veivät päivässä autoilijalta 20 ja Tampereella 13 minuuttia. Tampereella pahin liikennejumi oli Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteyksessä. Turussa eniten ruuhkaa oli risteyksessä, jossa kohtaavat Koulukatu, Naantalin pikatie ja Puistokatu.

Raportin mukaan Helsinki oli Pohjoismaiden kolmanneksi ruuhkaisin kaupunki. Helsingissä ruuhka kasvatti ajoaikoja 26 prosenttia verrattuna aikoihin, jolloin ruuhkia ei ole.

Pohjoismaiden pahimmat ruuhkat ovat Oslossa. Siellä ruuhkat pidensivät automatkaan käytettävää aikaa keskimäärin 30 prosenttia. 

Maailman pahimmat ruuhkat ovat Meksikossa, Bangkokissa ja Jakartassa. Mexicossa ruuhka-aikaan ajaminen pidensi päivittäistä matka-aikaa 59 minuuttia verrattuna ruuhkattomaan aikaan.

Mexico Cityssä ruuhkat lisäävät autossa vietettyä aikaa vuodessa 227 tunnilla. Helsingissä sama luku on 102 tuntia, Turussa 78 tuntia ja Tampereella 51 tuntia.

Tiedot ilmenevät Tom Tom -yhtiön raportista, joka selvittää ruuhkatilannetta 390 kaupungissa kautta maailman. Raportti julkaistiin tänä vuonna kuudetta kertaa.

***

Moottoripyöräpoliisi kuvasi uskomattoman takaa-ajon 23:51

Lue myös:

    Uusimmat