Australiassa maanjäristys – jälkijäristykset voivat jatkua kuukausia

Australian kaakkoisosissa on tapahtunut maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 5,8. Maanjäristyksen keskus oli Victorian osavaltiossa.

Australian yleisradioyhtiö ABC kertoo, että ihmisiä evakuoitiin osassa Victoriassa sijaitsevaa Melbournea. Kaupungin asukkaiden kerrotaan juosseen kaduille järistyksen aikana. Sosiaalisessa mediassa on jaettu kuvia kaduilla olevista, taloista irronneista tiiliskivistä. Osavaltiossa on raportoitu vaurioita rakennuksissa.

Melbournelaisen kahvilan omistaja Zume Phim kertoi juosseensa ulos kahvilastaan.

– Koko rakennus tärisi, kaikki ikkunat, lasit (...) se oli kuin tärinäaalto, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle.

ABC:n haastattelema, lähellä Melbournea asuva Ross, 60, kertoi, että hän ei ole koskaan kokenut yhtä voimakasta maanjäristystä. Hän kuvailee muun muassa, että hänen kotitalonsa oli heilunut ja uima-altaan vesi oli roiskunut voimakkaasti.

– En voi uskoa tätä, hän sanoi.

Maanjäristyksen keskus oli Victorian Mansfieldissä, joka sijaitsee alle kaksisataa kilometriä Melbournesta. Järistys tapahtui paikallista aikaa aamuyhdeksän jälkeen. Järistyksen kerrotaan tapahtuneen kymmenen kilometrin syvyydessä.

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 5,8. Noin varttia myöhemmin alueella raportoitiin vähemmän voimakkaasta jälkijäristyksestä. Australian geotieteidenlaitos arvioi aluksi, että järistyksen voimakkuus oli 6,0, mutta täsmensi myöhemmin tietoaan 5,8:aan.

Järistys tuntui satojen kilometrien päässä

Maanjäristys tuntui useissa osavaltioissa, kuten Uudessa Etelä-Walesissa ja Etelä-Australiassa.

Järistys tuntui myös keskuksesta satojen kilometrien päässä sijaitsevassa Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä. Sydney Morning Herald -sanomalehden mukaan Victoriassa tapahtunut järistys tuntui kaupungissa noin puolen minuutin ajan. STT:n toimittajan kotona Sydneyssä heilui maanjäristyksen aikana muun muassa matala kaappi. Lisäksi tuoli, jolla toimittaja istui, tärisi.

ABC:n haastatteleman asiantuntijan mukaan jälkijäristykset voivat jatkua kuukausia.

Tämänkaltaiset maanjäristykset ovat harvinaisia Australiassa. Melbournen yliopiston geologi Mike Sandiford sanoi AFP:lle, että saman suuruusluokan järistystä ei ole ollut pitkään aikaan.

–  Meillä on ollut erittäin voimakkaista kuuden voimakkuuden (järistyksiä) 1800-luvun loppupuolella, mutta niiden voimakkuutta ei tiedetä tarkalleen, Sandiford sanoi.

Hänen mukaansa voimakkuudeltaan keskiviikon kaltaisia järistyksiä voi odottaa Kaakkois-Australiassa 10–20 vuoden välein. Viimeksi maa järisi vuonna 2012, mutta Sandiford sanoo tuoreinta järistystä merkittävästi voimakkaammaksi.

Sandiford arvioi, että jos järistys olisi tapahtunut Melbournen kohdalla, se olisi aiheuttanut miljoonien Australian dollareiden edestä vahinkoja.

Osissa Uutta Etelä-Walesia ja Victoriassa on ollut pidempään käynnissä koronasulku, minkä takia ihmiset viettävät erityisen paljon aikaa kodeissaan. Koronaviruksen deltamuunnos lähti kesäkuussa leviämään Australiassa.  


Lue myös:

    Uusimmat