Aurinkovoiteen epäillään aiheuttaneen vuoden ikäiselle tytölle vakavia iho-oireita.
Vielä muutama viikko sitten yhdysvaltalaisäiti eli siinä uskossa, että mikä tahansa aurinkosuojavoide olisi parempi vaihtoehto kuin ei aurinkosuojaa ollenkaan. Enää hän ei ole varma, sillä uskoo aurinkovoiteen aiheuttaneen hänen reilun vuoden ikäiselle tyttärelleen vakavia iho-oireita.
– Päivän kuluessa hänen ihonsa muuttui yhä punaisemmaksi ja punaisemmaksi, ja seuraavana aamuna hän oli turvoksissa, kirkkaanpunainen ja naama oli vesikelloilla, äiti Rebecca Cannon kertoo.
Lääkärissä käynti paljasti, että tyttö kärsi toisen asteen palovammoista, jotka aikuisille suunnattu voide oli todennäköisesti saanut aikaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Cannonin mukaan perheen muut lapset, mukaan lukien hänen kolmevuotias siskontyttönsä, olivat käyttäneet tuotetta ilman ongelmia. Vain hänen reilun vuoden ikäisen Kayla-tyttönsä iho alkoi oireilla.
Yhtiö lupaa ottaa tuotteen tutkintaan
Äiti kertoo, ettei olisi ikinä uskonut aurinkosuojavoiteen aiheuttavan jotain näin vakavaa, vaikka tuotetta ei oltukaan suunniteltu lapsille.
