Audi laajentaa synteettisesti valmistetun Audi e-gas-polttoaineen valmistusta.
Ensimmäisenä ulkopuolisena kumppanina e-gas-metaanin valmistuksen aloittaa Viessmann Group hyödyntäen uudenlaista biologista prosessia.
E-gas-polttoaineen tuotannon kaksi keskeistä vaihetta ovat elektrolyysi ja metanointi. Ensimmäisessä vaiheessa uusiutuvasti tuotettu sähkö käytetään jakamaan vesi hapeksi ja vedyksi. Toisessa vaiheessa vedyn ja veden reaktion lopputuotteena syntyy synteettistä metaania.
Uuden yhteistyökumppanin ansiosta Audi pystyy tulevaisuudessa kasvattamaan e-gas-polttoaineen valmistusta.
Samanaikaisesti saksalaisvalmistaja aikoo laajentaa myös bio- ja maakaasukäyttöisten autojen tarjontaansa tuomalla vuoden 2016 lopussa Euroopan markkinoille uuden Audi A4 Avant g-tronin.
Audin ensimmäinen bio-/maakaasukäyttöinen malli A3 Sportback g-tron lanseerattiin vuonna 2014. Molemmissa malleissa voidaan käyttää bensiinin lisäksi maakaasua, biometaania tai tällä hetkellä vain Saksassa saatavilla olevaa Audi e-gas-polttoainetta.
Suomessa maakaasun tankkausasemia on tällä hetkellä 24, joista pohjoisin on Jyväskylässä.
Lähde: Audi
Uusimmat
-
14:45
Matti säikäyttää Ensitreffit-Tainan: "Todella kaukana siitä, millainen olen"
-
14:43
Näin vaimonsa murhasta syytetty perustelee tekoaan – "Olisi parempi, jos hän olisi tappanut minut"
-
14:37
Venäläisnuorilla vaikeuksia löytää kumppania – mielipiteitä hyökkäyssodasta täytyy piilotella
-
14:36
Iso petosvyyhti Suomessa ja Norjassa: Epäillyt esiintyivät pankin turvallisuusasiantuntijoina ja poliiseina
-
14:25
Fysiikan Nobel-palkinto tekoälyn tutkijoille
-
13:54
Hamasin alainen terveysministeriö: Lähes 42 000 kuollut Israelin hyökkäyksessä Gazaan – MTV seuraa
-
13:53
Harri Heliövaara kärsi tappion Shanghaissa
-
13:49
Suora lähetys kello 16.45: Stubb ensimmäisenä valtionpäämiehenä Naton päämajassa uudella aikakaudella
-
13:48
Donald Trump mukana 1,5 miljardin jättihankkeessa
-
13:38
Nordean pankkipalveluissa taas vakava häiriö – "Kyse jo Suomen huoltovarmuudesta"
-
13:25
Kova näkemys: Kalle Rovanperän otteissa "petollisuutta"
-
13:21
Olli Halonen joutui pyörtämään täysin ennakkoajatuksensa TTK:sta: "Ajattelin, että eihän tuo ole mitään"
-
13:06
Uskaltaisitko tähän kyytiin? Filippiiniläinen huvipuisto on valtava sosiaalisen median sensaatio
-
13:02
Hallituksen kiistelty työmarkkinauudistus myöhästyy
-
12:56
Nyt on erikoista: FC Honka luopuu valmentajastaan, mutta ottaa hänet pian takaisin
-
12:52
Sudet tappoivat hirvijahdissa olleen metsästyskoira Patun: "Mitään ei ollut tehtävissä"
-
12:38
Yhdysvaltalaiseläkeläinen sai pitkän vankeustuomion Venäjällä – tuomittiin palkkasotilaana
-
12:32
Kylie Minogue saapuu esiintymään Suomeen
-
12:28
Venäjälle tehtiin ennennäkemätön isku Putinin syntymäpäivänä: "Ukrainalaiset hakkerit onnittelivat"
-
12:26
UPM Fibres aloittaa muutosneuvottelut – mahdolliset vähennykset 110 työtehtävää
-
Lataa lisää