Au pairit Miamissa -sarjasta tuttu Matleena laihdutti alle vuodessa yli 30 kiloa – esittelee nyt hurjaa muodonmuutostaan

Kaikki alkoi siitä, kun Matleena päätti lopettaa tupakan polton. 

Ylen Au pairit Miamissa -sarjasta tuttu Matleena Pulkkinen on käynyt läpi huiman elämäntaparemontin. Hän julkaisi elämäntapamuutoksestaan kuvaparin Instagram-tilillään

Matleena kertoo postauksessaan, että hän muutti elintapojaan radikaalisti vain alle vuosi sitten. 

– Siis huh! Tarkoituksena oli julkaista tää postaus vasta kahden viikon päästä, kun vuosi muutoksesta tulis täyteen, mutta enhän mä millään malta pitää tätä enää itselläni, hän aloittaa postauksensa. 

Matleenan matka kohti terveellisempää elämää alkoi maaliskuussa vuonna 2019, kun hän lopetti tupakanpolton kertaheitolla.  ⁣

– Toinen asia johti toiseen, ja kesän aikana aloinkin tietoisesti tekemään pieniä muutoksia myös ruokavalioon ja pyrin valitsemaan aina hieman paremmin. Tietysti yhä kului roskaruokaa jatkuvalla syötöllä, mutta lisukkeena sentään oli ranskalaisten sijaan salaattia, Matleena kirjoittaa kuvansa yhteyteen. 

(Matleena kuvassa vuonna 2018.)

Viime vuoden elokuussa Matleena oli päättänyt muuttaa elintapansa totaalisesti. Hän halusi voida kehossaan paremmin ja päästä eroon terveysongelmista, mitä ylipaino oli tuonut mukanaan. 

–  Voin sanoa, että aluksi joudun asettumaan hyvin vahvasti omalle epämukavuusalueelleni. En niinkään ruokavalion johdosta, sillä kaikki uusi ruoka maistui hyvin, mutta treenaaminen vaati välillä paljon asennetta, sillä mä olin todella huonossa kunnossa. 

(Kuva vuodelta 2018.)

Matleena kertoo, ettei ole ollut koskaan urheilullinen ja koulun liikuntatunnit oli ainoa paikka, jossa hän harrasti liikuntaa pakon edessä. Ainoastaan pari kertaa  Matleena yritti kuntosaliharrastusta, joka lopahti aina muutamassa kuukaudessa. 

Vuosi sitten hän löysi kuitenkin liikkumisen ilon, eikä kuntosalille tarvinnut enää mennä pakon saattelemana. 

– Tää on ihan mieletön tunne ja oon niin iloinen, että vihdoin mä osaan nauttia terveellisemmästäkin ruoasta ja urheilusta

Matleenalla on tippunut painoa alle vuodessa peräti 32 kiloa. Ennen elämäntapamuutostaan hän painoi 100 kiloa, nyt 68 kiloa. Vaatekoko on tippunut koosta 46 kokoon 38-36. 

– Oon sanaton. I did it, hän kirjoittaa. 

(Voit selata kuvia sen oikealta.)

Matleena nähtiin Au pairit  -sarjassa kaksi vuotta sitten. Hän matkusti toiselle puolelle maapalloa vieraaseen perheeseen vain 18-vuotiaana. 

Lue myös:

    Uusimmat