Ässät kaappasi Suomen mestarin riveihinsä

SM-liigan Ässät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Roni Seväsen kanssa. Sevänen juhli päättyneellä kaudella Suomen mestaruutta Lukon riveissä.

Sevänen, 26, palaa Ässiin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Puolustaja siirtyi Porista Lukon junioreihin kaudeksi 2011–2012.  Viimeisillä viidellä kaudella Sevänen on pelannut Lukon SM-liiga-joukkueessa 250 runkosarjan ottelua tehoin 10+39. 

Mestaruusjuhliin päättyneellä viime kaudella Sevänen pelasi runkosarjassa 56 ottelua, laukoi kolme maalia ja saalisti kymmenen syöttöpistettä. Pudotuspelien 11 ottelussa hän sai yhden syöttömerkinnän.

Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kuvaa Sevästä kovaksi urheilijaksi.

– Sevänen on hyvä ja aktiivinen puolustuspelissä. Hän pystyy puolustamaan sekä fysiikan että hyvän liikkeen avulla tiiviisti. Hänen aikanaan tehtiin vähiten maaleja Lukon puolustajista, Kerttula sanoo Ässien tiedotteessa.

– Roni tulee laadukkaasta harjoittelukulttuurista, jossa on luisteltu sekä syötelty paljon ja vaatimustaso on ollut ihan tapissa. Uskomme, että hän pystyy ottamaan vielä uusia askeleita uralla eteenpäin Ässissä.

Sevänen kertoo neuvotelleensa muutamien seurojen kanssa. Ässien tarjous tuntui tässä vaiheessa uraa parhaalta.

– Käytyjen keskustelujen jälkeen tavoitteeni on päästä pelaamaan isossa roolissa isoja minuutteja ja sitä myötä kehittyä ja ottaa seuraava askel urallani. Yhtä iso tavoite on myös auttaa Ässät takaisin playoff-joukkueeksi.

Lue myös:

    Uusimmat