Vuoden 2019 MM-kultaleijona Miika Koivisto palaa Oulun Kärppiin.
Miika Koivisto, 32, on tehnyt Kärppien kanssa kahden vuoden sopimuksen. Koivisto pelasi edelliset vajaat neljä kautta SHL:ssä Växjö Lakersin riveissä ja mukaan tarttui kaksi Ruotsin mestaruutta, joista viimeisin tuli tänä keväänä.
Kärpissä Koivisto on pelannut kaudella 2017-2018, jolloin hän pääsi nostamaan Kanada-maljaa. Kärppä-kaudellaan Koivisto iski eniten pisteitä puolustajista (10+29).
Koivisto on pelannut SHL:n lisäksi yhden kauden KHL-kiekkoa Moskovan Dynamossa ja vajaan kauden Sveitsin liigaa SC Bernissä. Nyt Ouluun palaa kokenut pelaaja.
– Totta kai sitä on kasvanut pelaajana tässä vuosien aikana. Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän opit. Kamppailuvoimaa on tullut lisää. Pyrin liikuttamaan kiekkoa fiksusti, sijoittumaan järkevästi ja tekemään hyviä ratkaisuja hyökkäyspäässä, Koivisto kertoo Kärppien tiedotteessa.,
Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkonen uskoo, että Kärppien puolustus on ensi kaudelle Koiviston värväyksen myötä kunnossa.
– Saadaan meille oululaisille tuttu, todellinen huippupuolustaja. Hänen uraansa kun tarkastelee, niin huomataan, että hän on voittanut useammassa eri paikassa, ja hänen mukanaan saadaankin lisää voittamisen kulttuuria arkeen, Kukkonen sanailee.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
21:00
Juuri nyt: Iranin presidenttiä kuljettaneen onnettomuuskopterin matkustajaan saatu yhteys
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:39
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
Lataa lisää