Ask ja Kik vetävät nuoret pois Facebookista
Kun vanhempi sukupolvi on vasta päässyt sinuiksi Facebookin ja Twitterin kaltaisten some-palveluiden kanssa, nuoret ovat jo kaikonneet pois niiden parista.
Esimerkiksi joulukuun lopussa julkaistun tutkimuksen mukaan syynä tähän on se, että nuoret eivät halua käyttää samoja sosiaalisen median välineitä kuin omat vanhempansa tai jopa isovanhempansa. Nuorten sosiaalisen median käyttöä kahdeksassa maassa selvittänyt tutkimus totesi, että esimerkiksi Britanniassa Facebook on jo käytännössä "kuollut ja kuopattu" 16-18 -vuotiaiden nuorten keskuudessa.
Nuorten mielestä ne palvelut, joita omat vanhemmat käyttävät, eivät siis ole enää siistejä tai cooleja.
Minkä palveluiden pariin nuoret ovat sitten paenneet?
Tutkimuksen mukaan nuoret ovat siirtyneet käyttämään entistä enemmän yksinkertaisempia mobiilisovelluksia, joita voi käyttää kätevästi älypuhelimilla tai tableteilla.
Näistä suosituimpia suomalaisnuorten keskuudessa ovat esimerkiksi Instagram, Ask.fm, Kik Messenger ja WhatsApp:
Ask.fm Yhteisöpalvelu, jossa käyttäjät voivat kysyä kysymyksiä toisilta käyttäjiltä. Sivustoon voi kirjoittaa myös anonyymisti kysymyksiä käyttäjälle, joka sitten vastaa niihin. Usein käyttäjät lisäävät palveluun omia kuviaan. Sivusto on herättänyt paljon huomiota myös kiusaamistapauksillaan, kun käyttäjä on saanut osakseen loukkaavia kommentteja ja suoranaista nettikiusaamista. Kiusaamisen takia jotkut käyttäjät ovat päätyneet tekemään jopa itsemurhan. Kik Messenger Ilmainen älypuhelinsovellus, jolla voi lähettää viestejä ja kuvia ilmaiseksi toisille nimimerkeille. Sovelluksella voi viestitellä myös ryhmissä. WhatsApp Älypuhelimiin ladattava pikaviestisovellus, jonka avulla voit lähettää viestejä, kuvia ja videoita ilmaiseksi toisille käyttäjille tai käyttäjäryhmille. WhatsApp on haastanut vahvimmin perinteisen tekstiviestin. Instagram Käyttäjä jakaa lähinnä älypuhelimellaan ottamiaan kuvia, joita muut voivat kommentoida tai tykätä. Kuvat merkitään ns. hashtageilla. Snapchat Palvelun kautta voi lähettää kuvia tai videoita, jotka säilyvät vastaanottajan kännykässä korkeintaan kymmenen sekunnin ajan. Tämän jälkeen ne tuhoutuvat automaattisesti. Viber Ilmainen nettipuhelupalvelu. Videopuheluita voi tehdä niiden käyttäjien kanssa, joilla on myös ladattuna Viber. Viber eroaa Skypestä siinä, että siihen ei tarvitse luoda käyttäjätunnusta, vaan Viber luo sen puhelinnumeron pohjalta. |
Uusimmat
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
Lataa lisää