Elon Muskia kiukuttaa.
Maailman rikkain ihminen, miljardööri Elon Musk on ärsyyntynyt Euroopan unionille ja vaatii viestipalvelu X:ssä unionin lakkauttamista.
Musk julkaisi vaatimuksensa sen jälkeen kun EU:n komissio perjantaina langetti X:lle 120 miljoonan euron sakot, koska X-alusta oli rikkonut EU:n digipalvelusäädöstä vastaan.
Julkaisussaan Musk esittää, että EU pitäisi lakkauttaa ja toimivalta palauttaa jäsenmaille, jotta hallitukset voisivat paremmin edustaa kansojaan.
Musk toistaa samaa teemaa useissa julkaisuissa ja syyttää EU:n komissiota "byrokratian jumalan" palvomisesta.
Digiasioista vastaava komissaari Henna Virkkunen perusteli X:n sakkoja X:ssä todeten, että sakko perustuu muun muassa varmennettujen tilien sinisen tunnistusmerkin harhaanjohtavaan käyttöön sekä mainosrekisterin puutteelliseen läpinäkyvyyteen.
– Sinä rakastat sensuuria enemmän kuin elämää itseään. Myönnä pois, Musk syytti vastauksessaan.
