Asiantuntijalta tiukka kannanotto lasten läksyjen tekemisestä: "Vanhemman tehtävä on mielestäni katsoa, että..."

Supernanny Suomi -ohjelmaa luotsaava Pia Penttala toivoo, että lasten vanhemmat kiinnittäisivät huomiota siihen, kuinka kauan lapsilta kuluu aikaa läksyjen tekemiseen.

Suomen Supernanny Pia Penttala kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa toiveistaan koskien lasten läksyjä. Asiantuntija pitää erityisen tärkeänä sitä, että vanhemmat kiinnittäisivät aikaa siihen, kuinka paljon läksyjen tekeminen vie aikaa lapsen arjesta.

– On hyvä käydä sitä keskustelua läpi arvonäkökulmasta, että meidän perheessä meidän vanhempien mielestä läksyt tulee tehdä ja koulu tulee suorittaa. Sitten yhdessä mietitään, että miten se tapahtuisi kaikkein kivuttomimmin, Penttala toteaa.

Penttala on tehnyt koko työuransa hoitoalalla ja toiminut pitkälti yli 20 vuotta lastensuojelussa. Reilut 10 vuotta sitten hän perusti Vihtiin lastensuojeluyksikön, johon kuuluu kaksi ryhmäkotia eri-ikäisille lapsille. 

Penttala toivoo, että vanhemmat seuraisivat lastensa läksyjen tekemiseen käytettyä aikaa tarkkaan.

– Vanhemman tehtävä on mielestäni katsoa, että kuinka kauan läksyjen tekemiseen kuluu aikaa. Jos siihen menee selkeästi joka päivä tunti tai puolitoista tuntia, niin se on aivan liian pitkä aika. Ei semmoista määriä voi käyttää koulun jälkeen läksyjen tekoon, että sitten pitää olla jo yhteydessä koulun puoleen, että onko liikaa haasteita, Penttala summaa.

Supernanny Suomi tiistaisin klo 21 AVAlla ja mtv-palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat