Asiantuntija Turkin vaaleista MTV:lle – "AKP myllyttää, että pulinat pois"

Asiantuntija Turkin äänestystuloksesta:"AKP-puolue myllyttää pulinat pois" 2:55

Turkin vaalilautakunnan mukaan 51,3 prosenttia äänestäjistä on hyväksynyt kansanäänestyksessä uuden perustuslain, joka lisää presidentin valtaoikeuksia merkittävästi. Vastaan äänesti 48,7 prosenttia.

Uuden perustuslain myötä maan nykyinen presidentti Recep Tayyip Erdogan voisi olla virassaan vielä 12 vuotta.

Muun muassa pääministerin virka lakkautetaan ja presidentti valitsee ministerit ja korkeat virkamiehet. Erdogan on kampanjapuheissaan sanonut, että kyllä-äänien voittaessa hän voisi hyväksyä kuolemanrangaistuksen palauttamisen. Tämä merkitsisi loppua maan haaveille päästä Euroopan unionin jäseneksi.

Turkin kaksi pääoppositiopuoluetta eli keskusta-vasemmistolainen CHP ja kurdimyönteisen HDP ovat asettaneet äänestystuloksen kyseenalaiseksi.

Tutkija Toni Alaranta Ulkopoliittisesta instituutista kertoo MTV Uutisille, että tulos antaa pohdittavaa luotettavuutensa osalta:

-Tässä on pitkin päivää jonkun verran, varsinkin syrjäseudulta tullut tietoa, että on ollut kaikenlaisia epäselvyyksiä. Ja nyt sitten oppositio haastaa tuloksen muutaman miljoonan äänen osalta. Saa nähdä mitä keskusvaalilautakunta tästä lopulta sanoo, Alaranta toteaa.

Alarannan mukaan tiukka vaalitulos oli ennustettavissa.

-Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin AKP-puolue myllyttää tästä sellaisen viestin, että tämä oli kansan tahto ja pulinat pois.

Erdoganin vastustajien asema on ollut jo nyt ahdas. Alaranta uskoo, että sama trendi tulee nyt jatkumaan.

-Oppositio, jolla on oikeutus puhua kansan puolesta, niin sitä koko ajan vähätellään. Se on ollut leimallinen tälle hallinnolle. Luulen, että se jatkuu ja jopa kiihtyy.

Turkissa on hyväksytty presidentin valtaa lisäävä perustuslaki 1:39

Lue myös:

    Uusimmat