Asiantuntija repeytyneestä lentokoneesta: Tuho oli lähellä

Matkustajilla happinaamarit - lentokone repeytyi kesken lennon 0:58

Kun matkustajakone saa korkealla ilmassa runkoonsa reiän, on lähes ihme, että kone pääsee tekemään turvallisesti pakkolaskun. 

Djiboutilaisen Daallo Airlinesin Airbus A321 koneen runkoon tuli noin kolmen kilometrin korkeudessa reikä.

Turmassa kuoli yksi ihminen ja kaksi loukkaantui. Toinen loukkaantuneista henkilöistä on suomalainen. Koneessa oli yhteensä 74 matkustajaa.  

Ilmailutoimittaja Jyri Raivio pitää onnenkantamoisena, että useampi ihminen ei menehtynyt tai loukkaantunut. Hänen mukaansa runko olisi hajonnut pahemmin, jos räjähdys olisi tapahtunut vasta, kun lentokone olisi päässyt matkalentokorkeuteensa.

– Normaalissa matkalentokorkeudessa noin kymmenessä kilometrissä kone olisi todennäköisesti tuhoutunut. Nyt paine-ero matkustamon ja ulkoilman välillä oli vielä sen verran pieni, että koneen rakenteet kestivät ja lentäjä pystyi tuomaan koneensa turvallisesti alas.

Reiän aiheutti pommi?

Nimettömänä pysyttelevät yhdysvaltalaiset hallituslähteet kertoivat uutistoimisto Reutersille, että reiän on voinut aiheuttaa koneessa ollut pommi.

Aviation Herald -lehden mukaan lentoyhtiö epäilee reiän syntyneen happipullon räjähtämisestä. 

 – On mahdollista, että reikä on syntynyt happipullon räjähdyksestä. Tosin ihmettelen, miten happipullot olisivat koneessa matkustamossa ja lähellä lattiaa. Tietysti kyseessä voi myös olla pommi. Kone oli vanhahko, mutta reikä runkoon tuskin voi tulla omia aikojaan, ei ainakaan näin matalalla, Raivio sanoo.

Tapahtuman syyt ovat Raivion mukaan jo todennäköisesti selvillä, sillä koneessa on tallella kaikki, mistä räjähdyksen syyn pystyy selvittämään. Jotain hyvin mystistä hänen mukaansa tapauksessa kuitenkin on.

 – Ihmettelen sitä, että yksi ihminen menehtyi pudottuaan koneesta ulos. Tuossa korkeudessa paine-ero ulkoilmaan on vielä niin pieni, ettei kovin voimakasta imua ulospäin pitäisi olla. Lisäksi räjähdys sattui vain viisi minuuttia lähdön jälkeen. Turvavöiden pitäisi siinä vaiheessa olla vielä kiinni.

"Ei vaikutusta ohjattavuuteen"

Vaikka koneen rungon reikä näyttää isolta, se ei Raivion mukaan juurikaan vaikuttanut koneen lentämiseen.

– Uskon, ettei kapteenilla ollut vaikeuksia hallita konetta. Todennäköisesti lentäminen ja lasku tapahtuivat aivan samoin kuin vahingoittumattomallakin koneella. Noin pieni reikä ei vielä vaikuta koneen ohjattavuuteen.

Kone teki pakkolaskun Somalian pääkaupunkiin Mogadishuun tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat