Asiantuntija neuvoo: Näistä alitajuisista merkeistä tiedät, onko hän sinusta kiinnostunut

Jokainen meistä tekee jatkuvasti asioita tiedostamattaan. Osa alitajuisista eleistämme voi paljastaa, että olemme kiinnostuneita jostakusta. – Suurin klisee on, että kehonkieltä voisi kategorisoida tyyliin "tämä asia tarkoittaa aina tätä", kertoo kirjailija, elekielen tuntija ja mentalisti Henrik Fexeus.

Kun nainen on kiinnostunut miehestä, hän alkaa leikkiä hiuksillaan. Totta vai tarua?

Viettelyn jalo taito -teoksen kirjoittaja, elekielen tuntija ja mentalisti Henrik Fexeuksen mukaan on olemassa paljon elekieleen liittyviä kliseitä, jotka eivät ole totta.

– Kuten klisee, että ihminen katsoo valehdellessaan oikealle. Tai vasemmalle. Varsinkin viehätysvoiman suhteen on olemassa paljon kliseitä, jotka tavallaan perustuvat totuudelle, mutteivät välttämättä tarkoita, että henkilö on sinusta viehättynyt, Fexeus kuvailee.

– Eräs klisee on, että henkilö, joka istuu kädet puuskassa, on etäinen tai jopa vihainen. Voi hän ollakin, mutta hänellä voi myös olla kylmä. Tai ehkä kyse on mukavasta asennosta. Suurin klisee on, että kehonkieltä voisi kategorisoida tyyliin "tämä asia tarkoittaa aina tätä".

Ihmisen kehonkieli voi viestiä kiinnostuksesta tai sen puutteesta, mutta myös jostakin aivan muusta. Kaikki riippuu olosuhteista. Fexeuksen mukaan kehonkieli muodostuu palasista: yksi asia yhdistettynä toiseen tarkoittaa luultavasti kolmatta.

Merkki: Hän katsoo suutasi

Jokainen meistä tekee jatkuvasti asioita tiedostamattaan. Kun opimme lukemaan kehonkieltä, voimme päätellä, onko joku meistä kiinnostunut. Eräs alitajuinen merkki viehättyneisyydestä on keskustelukumppanin suun seuraaminen.

– Kun puhut jollekin ja hän alkaa katsella suutasi, se on helppo huomata, se on itsestään selvää. Suun katsominen on merkki vetovoimasta, mutta voit myös käyttää sitä laukaistaksesi vetovoiman tunteen toisessa ihmisessä, Fexeus paljastaa.

Kikka on yksinkertainen – alat vain katsella keskustelukumppanisi suuta, jolloin hän alitajuisesti ymmärtää sinun olevan kiinnostunut hänestä. Voilá: hänkin alkaa tuntea olevansa viehättynyt sinusta! Fexeuksen mukaan olemme helpommin kiinnostuneita ihmisistä, joiden tiedämme tuntevan samoin meitä kohtaan. Kyse on pohjimmiltaan ihmislajin säilymisestä.

– On helpompaa hankkia lapsia sellaisen henkilön kanssa, joka pitää meistä. Suosimme siis ihmisiä, jotka pitävät meistä, hän selittää.

Merkki: Hän koskettelee käsiään

Hipelöikö keskustelukumppanisi poskiaan tai käsiään? Kun olemme kiinnostuneita jostakusta, alamme kosketella itseämme enemmän, koska ihon hermopäätteet herkistyvät.

– Tätä kutsutaan autoeroottiseksi kosketteluksi. Sen voi nähdä ihmisistä: he alkavat koskea itseään tiedostamatta asiaa, Fexeus sanoo.

Kosketus tuntuu ylipäätään mukavalta, ja Fexeuksen mukaan toisesta ihmisestä viehättyminen lisää mielihyvän tunteita, koska kehomme kiihottuu hieman. Autoeroottisella koskettelulla ei tarkoiteta seksuaalista koskettelua, vaan esimerkiksi käden tai kasvojen koskemista.

Merkki: Hän haluaa katsoa sinua

Tuijottaako työkaveri, vilkuileeko kaveriporukan ujoin tyyppi? Tässäkin kyse voi olla ihastuksesta.

– On kaksi tilannetta, jossa pidämme katsekontaktin normaalia pidempään: haluamme selvittää, onko henkilö meille vihainen ja tarvitseeko meidän paeta tai taistella, tai kun olemme viehättyneitä, rakastuneita tai halukkaita romanssiin. Mielemme tietää tämän, joten jos pidät katsekontaktin muutamaa sekuntia pidempään, aivot laukaisevat kehoon adrenaliiniryöpyn, Fexeus paljastaa.

Kyseessä on taistele tai pakene -refleksi, joka voi tuntua hermostuttavalta. Fexeus myöntää, ettei ole kovin miellyttävää olla "täynnä adrenaliinia".

– Jos kuitenkin pidät katsekontaktin vielä pidempään, kehoon vapautuu uusia hormoneja kuten oksitosiinia. Sitä esiintyy normaalisti vain silloin, kun olemme romanttisessa suhteessa jonkun kanssa. Nyt, kun näitä kemikaaleja on kehossa, mielemme huijaa itseään. Ajattelemme: oi, tunnen kaikkia näitä mukavia asioita, minun täytyy olla kiinnostunut tästä ihmisestä!

Fexeuksen mukaan katsekontaktin vaikutuksia on myös tutkittu. Tutkimuksessa kolme ihmisryhmää pantiin istumaan huoneisiin kahden minuutin ajaksi. Ensimmäisen ryhmän tuli vain istua hiljaa; toisen piti harrastaa small talkia. Kolmannen ryhmän osallistujat istuivat hiljaa ja katsoivat toisiaan silmiin. Jälkeenpäin tehtiin syvähaastatteluja vaikutusten selvittämiseksi.

– Mitään ei tietenkään ollut tapahtunut huoneessa, jossa ihmiset vain istuivat. Small talkia harrastaneista ihmisistä osa piti puhekumppaniaan mukavana. Monet toisiaan silmiin katsoneista ihmisistä menivät treffeille, ja osa kihlautui myöhemmin, Fexeus kertoo.

Hormonien vuoksi mielenkiinnon kohteemme katseleminen on myös niin raastavaa. Kun hän katsoo meitä, käännymme kainosti pois.

– Tilanteesta tulee liian intensiivinen, varsinkin silloin, jos katsomme jotakuta tavalla, joka ei ole sovelias. Jos olet ruokakaupassa ja katsot kassatyöntekijää pari sekuntia pidempään kuin normaalisti, tunnet, että tilanteesta tulee hyvin intiimi ja yksityinen hyvin nopeasti, Fexeus sanoo.

– Ette tunne toisianne, asetelma on hyvin virallinen eikä välillänne kuuluisi olla tätä yhteyttä. Sinun on katsottava pois.

Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Maria Aarnio, Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat