Asiantuntija kertoo: Näitä tunteita parantumattomasti sairas käy läpi
Palliatiivinen hoito keskittyy parantumattomasti sairaiden hoitoon. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja Tiina Surakka kertoo, millaisia tuntemuksia parantumattomasti sairaat käyvät läpi.
Parantumattomasti sairaan mielessä on monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia. Potilas pohtii omaa elämäänsä ja sitä, mitä kaikkea hän on saanut aikaan. Tiina Surakan mukaan myös omaiset käyvät läpi samanlaisia tuntemuksia.
Aiheesta puhuttaessa esiin nousee päälimäisenä suru. Surakan mukaan sairas ihminen suree erilaisia asioita, kuin esimerkiksi omaiset. Suru täytyy nähdä luonnollisena asiana, eikä sitä tulisi hävetä.
– Meidän pitäisi uskaltaa myös surra, Surakka muistuttaa.
Kuolemanpelko on Surakan mukaan jokaisella meistä. Se korostuu eritoten parantumattomasti sairailla, sillä kuolema on käytännössä odottamassa siellä jossain. Myös kärsimys korostuu sairauksista puhuttaessa. Pelkäämme sitä, millaista kärsimys on, ja miten se vaikuttaa meihin.
– Kärsimys tulee kohdata ja selvittää, mitä se tarkoittaa, Surakka kertoo.
Toivottomuudesta on myös tärkeä nähdä toivoa. Toivo kumpuaa parantumattomasti sairaiden kohdalla eletystä elämästä. Myös omaisten antama tuki ja hoito antaa omalla tavallaan toivoa.
– Parantumattomasti sairas voi saada toivoa siitä, millaisen elämän hän on elänyt, ja eritoten millainen hän on ihmisenä, Surakka kertoo.
Huumorillakin on tärkeä vaikutus potilaaseen. Surakan mukaan huumorin kautta voi nauraa itselleen ja jopa tilanteelleen oikeanlaisesti. Tällä tavalla potilas voi kokea myös tietynlaista toivoa tilanteessa.
– Huumori on tärkeä asia käsitellä vaikeita asioita, Surakka huomauttaa.
Mikä Surakan mielestä on saattotyössä kaikkein tärkeintä? Katso lähetys.
Uusimmat
-
17:40
Suomen moukaritähti sinkosi uransa parhaan heittosarjan! Oma ennätys parani merkittävästi
-
17:30
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:27
Nainen maksoi 280 euroa kakusta – lopputulos jätti täysin sanattomaksi
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
Lataa lisää