Asiantuntija kertoi, milloin rokotetavoite nykyisellä matelutahdilla saavutetaan – nyt tiedossa myös, kuinka moni ei voi ottaa koronarokotetta terveyssyistä

Joko on aika 5-11-vuotiaiden koronarokotuksille? 0:52
Joko on aika 5–11-vuotiaiden koronarokotuksille? Johtava asiantuntija Mia Kontio vastaa

MTV Uutiset tiedusteli, millaisia syitä rokotustahdin hidastumisen taustalla piilee. Entä, kuinka monelle koronarokotetta ei suositella terveydellisistä syistä?

Rokotustahti on myös Suomessa viime aikoina hidastunut. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio kertoi tänään koronakatsauksessa, että aiemmin Suomessa ensimmäisiä koronarokoteannoksia annettiin viikkotasolla yli 20 000 kappaletta. 

Nyt luku on hiipunut alle 20 000:n. Aikaisempina viikkoina toisia rokoteannoksia annettiin noin 120 000, nyt luku on "vain" noin 100 000 viikkotasolla. 

Jos rokotustahti hidastuu tätä vauhtia jatkossakin, Suomi saavuttaa rokotetavoitteensa Kontion mukaan vasta marraskuun puolella.

– Toivoisin, että tahti ei hidastu niin paljoa, jotta tavoite saavutettaisiin vielä lokakuun loppuun mennessä. Loka-marraskuun vaihde on realistinen tavoite, Kontio toteaa. 

Miksi hidastumista on tapahtunut?

THL ei enää ilmoita päivittäisiä tartuntalukuja, eikä niistä tehdä numeroa median palstoillakaan. Uusi tiedotustapa on saattanut Kontion mukaan antaa väärän kuvan Suomen epidemiatilanteesta. 

– Kyllä se varmaan on ajatus siitä, että tilanne on ohi, Kontio pohtii.

– On ajateltu, että on niin hyvä rokotuskattavuuden osalta ja muutenkin, ettei tarvitse enää huolehtia. Näinhän ei itse asiassa ole, hän painottaa.

Kontion mukaan epidemiatilanteen jatkuminen konkretisoituu etenkin sairaala- ja tehohoidon tarpeessa

Viime viikkoina sairaalahoitoa ovat kaivanneet pääosin rokottamattomat koronapotilaat. 

Juttu jatkuu videon jälkeen.

THL:n Mika Salminen:"Jos et ole rokotettu, tulet sairastumaan tähän tautiin – ihan varmasti" 0:53
THL:n Mika Salminen: "Jos et ole rokotettu, tulet sairastumaan tähän tautiin – ihan varmasti"

Kuinka suuri joukko ei voi rokotetta ottaa terveydellisistä syistä?

Osa suomalaisista ei voi ottaa koronarokotetta terveydellisistä syistä.

Kontion mukaan kyseessä on kuitenkin erittäin pieni joukko. 

– Meidän arviomme mukaan ehkä noin prosentti kaikista rokotettavista, Kontio toteaa MTV Uutisten haastattelussa. 

– Suurin osa sellaisista henkilöistä, jotka eivät voi rokotetta ottaa, ovat hyvin iäkkäitä, terveydentilansa takia hauraita ja joille ei muitakaan rokotteita, kuten influenssarokotteita, suositella otettaviksi.

Kontion mukaan henkilöt, jotka ovat saaneet jostain rokotteen ainesosasta anafylaktisen reaktion, ovat myös niitä, joille kyseistä koronarokotetta ei suositella.

– Heille voidaan suositella toista rokotetta. 

Suvi, 44, ei ota koronarokotetta, vaikka kuuluu riskiryhmään – kertoo nyt, miksi:"Rokotekeskustelu jakaa ihmiset selvästi kahtia" 6:22
Suvi, 44, ei ota koronarokotetta, vaikka kuuluu riskiryhmään – kertoo nyt, miksi: "Rokotekeskustelu jakaa ihmiset selvästi kahtia"

Lue myös:

    Uusimmat