Tämä konkretisoi sairaalahoidon tarpeen kasvun: Sairaalassa 187 koronapotilasta – määrä kasvanut viikossa noin 40 ihmisellä, muutos kuukaudessa vieläkin suurempi

1:40
Infektiolääkärin epätoivoinen vetoomus koronarokotusten puolesta: "Hetken näytti hyvältä ja melkein juhlittiin, mutta nyt laivan pohja vuotaa"

Suomessa on sairaalahoidossa 187 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastunutta ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Heistä tehohoidossa on 36.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden yhteismäärä on noussut maanantaista seitsemällä ihmisellä. Tehohoidossa on niin ikään seitsemän ihmistä enemmän kuin maanantaina.

Koronapotilaiden määrä sairaaloissa on ollut viime aikoina kasvussa. Sairaalahoidossa on nyt noin 40 koronapotilasta enemmän kuin viikko sitten.

Kahden viikon takaisesta sairaalapotilaiden määrä on kasvanut noin 60:llä.

Pidemmällä aikavälillä kasvua on tapahtunut roimasti. Esimerkiksi tasan kuukausi sitten (13.9.) sairaalahoidossa oli 100 potilasta – siis 87 vähemmän kuin nyt. 

Toki on muistettava, että koronatilanne kehitys on kuin sahalaitainen kuvio: Välillä tautitilanne paranee, välillä taas selvästi heikkenee. 

Myös rokotekattavuus kehittyy – toki aiempaa hitaammin. Rokotekattavuudella on vaikutusta tautitilanteeseen. Vaikka rokotekattavuus kasvaa, täyttä rokotesuojaa vailla olevan väestön riski sairastua koronaan on suurempi.

Kuukausi sitten ensimmäisen rokoteannoksen oli 12 vuotta täyttäneistä saanut 4 080 651 ihmistä. Täyden rokotesuojan oli puolestaan saanut 3 146 763 ihmistä. 

Tänään vastaavat luvut ovat 4 167 326 ja 3 645 700, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoinnin mukaan. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Suomessa on pandemian aikana todettu liki 150 000 tartuntaa

Koronavirustartuntoja on tänään raportoitu 753, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu 7 760 tartuntaa, mikä on 1 948 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan Suomessa on raportoitu pandemian aikana 148 672 koronavirustartuntaa.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on tänään raportoitu kaksi. Koronakuolemia on raportoitu Suomessa yhteensä 1 111.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja