Asianajaja: Avioliitto kestää niin kauan kuin nainen jaksaa

Asianajaja Marjo Kiukkonen sanoo, että monet avioerot johtuvat vaimon väsymisestä yksipuoliseen vastuunkantoon. Miehille ero tulee usein yllätyksenä.

Marjo Kiukkonen on tehnyt töitä asianajajana 37 vuotta. Vuoteen 1988 asti, eli ennen kuin syyllisyysperusteisesta avioerosta luovuttiin ja avioeron alkoi saada vireille pelkän lomakkeen täyttämällä, toimisto hoiti vuosittain jopa parisensataa avioeroa.

– Hakemuksia tuli eniten maanantaisin viikonlopun sekä lomien jälkeen. Vapaata kohti ladatut suuret odotukset jäivät täyttymättä, ja se näkyi.

Työstä saamansa tuntuman perusteella Kiukkonen sanoo, että naiset hakevat avioeroja enemmän kuin miehet.

– Kodin asiat ovat edelleen enemmän naisen harteilla. Perhe pysyy koossa niin pitkään kuin nainen jaksaa. Kun hänen mittansa tulee täyteen, erotaan, Kiukkonen sanoo.

– Joskus se on toiselle osapuolelle aika kova paikka. Ei ymmärretä, miksi puoliso lähti, vaan ihmetellään: "luulin, että rakastimme toisiamme".

Avioeroon ei tarvitse voimassa olevan avioliittolain mukaan kertoa enää mitään perustetta.

– Vaikka toinen kuinka vastustaisi, kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen tuomitaan avioero. Avioliitto on nykyään kuin vuokrasuhde, jonka voi sanoa irti, Kiukkonen selittää.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com ja Marjo Kiukkonen

Lue myös:

    Uusimmat