Tiedusteluja aseluvista on tullut tänä vuonna jonkin verran tavanomaista enemmän, Poliisihallituksesta kerrotaan.
– Tämä lienee kytköksissä siihen, että reserviläisjärjestöjen toimintaan on hakeutunut väkeä vilkkaasti, mikä puolestaan ruokkii halua ja tarvetta saada ammunnoissa käytettäviä aseita omaksi, ylitarkastaja Tarja Ranta perustelee.
Tuoretta kiinnostusta reserviläisjärjestöihin taas selittänee Ukrainan sota.
Aselupahakemusten määrissä ei Rannan mukaan ole kuitenkaan tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Noin 650 000 suomalaisella on voimassa oleva aselupa, ja aseluvanhaltijoilla on yhteensä noin 1,6 miljoonaa asetta. Uusien aselupahakemusten määrät ovat hieman vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Mika Koponen arvioi, että taustalla on ainakin osittain metsästysharrastuksen suosion väheneminen nuoremmissa ikäluokissa. Aselupia ja aseita on selvästi eniten ikääntyneillä ja erityisesti metsästystä harrastavilla suomalaisilla.
Lue myös: Suomessa on 1,5 miljoonaa asetta ja 300 000 metsästäjää – Poliisihallituksen ylitarkastaja: Tyhjänpanttina lojuvat aseet voivat päätyä rikollisille
Ampuma-aselaissa on määritelty tarkkaan, ketkä soveltuvat aseluvanhaltijoiksi. Kriteerejä ovat muun muassa 18 vuoden ikä ja se, että on terveydentilaltaan ja käytökseltään aseluvanhaltijaksi sopiva henkilö.
Harrastuskäyttöön asetta hakevien tulee osoittaa, että he ovat harrastaneet metsästystä tai ampumaurheilua aktiivisesti riittävän pitkän ajan: Pistoolia varten vähintään kaksi vuotta ja kivääriä varten vuoden.
Luvan voi saada myös esimerkiksi työhön, jossa aseen kantaminen on välttämätöntä. Hakijat haastatellaan huolellisesti.
Myös lääkäreillä tärkeä rooli
Koponen muistuttaa, että ampuma-aselakiin on tehty vuosien varrella lukuisia muutoksia. Vuonna 2011 aseluvan saamisen kriteerejä kiristettiin edellisen vuosikymmenen kouluampumisten takia.
– Silloin alettiin katsoa erityisen tarkkaan esimerkiksi riittävän pitkään ja aktiivisesti jatkunutta harrastuneisuutta, jotta aseita ei saada hankittua muuten vain. Samassa yhteydessä tuli voimaan myös lääkärien ilmoitusvelvollisuus ja terveydenhuollon ammattilaisten ilmoitusoikeus, Koponen sanoo.
Ilmoitusvelvollisuuden ja -oikeuden käyttöönoton seurauksena ammattilaiset alkoivat tehdä poliisille ilmoituksia henkilöistä, jotka eivät heidän mielestään enää soveltuneet aseluvanhaltijoiksi terveydellisistä syistä.
Lääkärien ilmoitusvelvollisuutta kevennettiin vuonna 2015, ja se koskee enää vain henkilöitä, jotka ovat mielentilatutkimuksessa, vaarallisuusarviossa tai muussa oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa todettu itselleen tai muille vaaralliseksi.
Vapaaehtoisen ilmoitusoikeuden kautta ammattilaiset voivat tehdä poliisille ilmoituksia edelleen myös muilla perusteilla, kuten merkittävästi toimintakykyä heikentävän sairauden takia. Ikääntyneillä tällainen voi olla esimerkiksi muistisairaus.
– Mielenkiintoisinta on, että vaikka ilmoitusten määrät ovat tällä hetkellä huomattavasti alhaisemmat kuin kymmenen vuotta sitten, ilmoituksiin liittyvät toimenpiteet eivät ole vähentyneet, eli ilmoitusten vaikuttavuus on huomattavan hyvä, Ranta kertoo.
Vuonna 2019 lääkärit tekivät 390 ilmoitusta, joiden seurauksena peruutettiin 262 aseluvanhaltijalta yli 900 asetta. Vuonna 2012 ilmoituksia tehtiin vielä lähes tuhat, mutta aseita peruutettiin tuolloin vain 142 aseluvanhaltijalta.
Yhä useampi luopuu aseistaan omatoimisesti
Aselupahakemuksia käsitellään vuosittain yhteensä noin 50 000. Kielteiseen päätökseen johtaa näistä noin tuhat hakemusta vuodessa, kertoo Ranta.
– Yleisimmin kielteiseen päätökseen päädytään silloin, kun ase ei sovellu hakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen, hakijan esittämät perusteet eivät riitä luvan myöntämiseen tai hakija ei muuten vain sovellu aseluvan haltijaksi.
Koposen mukaan aselupahakemuksen epäämiseen johtavat esimerkiksi rikostuomiot sekä poliisin tietoon tullut holtiton päihteidenkäyttö, väkivaltaisuus tai muu uhkaava käytös.
Jo aiemmin myönnetyn aseluvan peruutuspäätöksiä puolestaan tehdään vuosittain noin 3 000–4 000. Rannan mukaan syynä on useimmiten rikokseen syyllistyminen tai luvanhaltijan omasta pyynnöstä tehty luvan peruutus.
– Moni luopuu viisaasti aseistaan oma-aloitteisesti silloin, kun harrastaminen ei ole enää terveydellisistä syistä mahdollista. Tämä on lisääntynyt jonkin verran aivan viime aikoina, Ranta kertoo.