Arvio tarkentui: 0,7 henkilöstömitoituksen toteuttamiseen tarvittaisiin 5 000 uutta hoitajaa – "Hoitajamitoitus ei vemputtamalla parane, se on tehtävä kertalaakista"

Kuntaliitto ja Kuntatyönantajat ovat päivittäneet arviotaan siitä, kuinka monta uutta hoitajaa tarvittaisiin, jotta hallituksen kaavailema 0,7 sitova henkilöstömitoitus olisi mahdollinen.

Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioista vastaava johtaja Tarja Myllärinen kertoo, että uuden arvion mukaan hoitajia tarvittaisiin 5 000.

Kuntaliiton aiempi arvio oli 4 500. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on puolestaan arvioinut luvun olevan noin 4 200.

– Kuntaliitto ja KT tarkensivat omaa arviotaan, ja päädyimme siihen 5 000 nurkille, koska poissaoloja ja sairauslomia on alalla paljon. Jos palkataan lisähoitajia, niin tarvitaan myös lisäsijaisia. Heidän saaminen on jo nyt vaikeaa, Myllärinen kertoi STT:lle.

Ministeri Kiuru kiirehtii sitovaa hoitajamitoitusta lakiin vuoden loppuun mennessä

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) linjasi eilen, että hallituksen esitys sitovasta 0,7 vähimmäismitoituksesta ympärivuorokautiseen hoivaan annetaan eduskunnalle syysistuntokauden aikana.

Kiuru korosti, että mitoitus on tärkeää saada ripeästi ja yhdellä kertaa kirjattua lakiin, jotta yhteinen tahtotila käy kaikille selväksi.

– Hoitajamitoitus ja sen säätäminen lakiin ei vemputtamalla parane. Se on tehtävä kertalaakista, Kiuru kommentoi Savonlinnassa.

Ministeri odottaa saavansa syyskuun lopussa asiantuntija-arvion siitä, miten sitovasta mitoituksesta seuraava työntekijöiden tarve ratkaistaan. Asiantuntija-arvio valaisee myös sitä, kuinka pitkä siirtymäajasta tulee, eli mihin mennessä uusi mitoitus lopullisesti toteutuu. Sillä välin hallitus aikoo varata ensi vuoden budjettiin rahaa niin, että nykyinen suositus 0,5:n mitoituksesta toteutuisi joka puolella.

Kuntaliitto: Riittävä siirtymäaika useita vuosia

Kuntaliiton Myllärisen mukaan riittävä siirtymäaika olisi useita vuosia. Hän myös arvioi, että 0,7 sitova mitoitus on kova vaatimus, koska tarvittavaa henkilöstöä ei tällä hetkellä ole saatavilla.

– Etenemisen pitäisi ehdottomasti tapahtua asteittain ja lähtien sieltä, missä se tarve on suurin. Lähtökohtaisesti Kuntaliitto suhtautuu hyvin kriittisesti näihin sitoviin henkilöstömitoituksiin, sillä elämä tuolla reaalimaailmassa ei taivu tällaisiin jäykkiin mitoituksiin.

Myllärinen myös korostaa, että riittävä uusien hoitajien määrä on koulutuskysymys. 

Lue myös:

    Uusimmat