Arkkipiispa Luoma: Julkisen vallan tehtävä on ylläpitää sovintoa

Julkisen vallan tehtävä on ylläpitää sovintoa, painotti arkkipiispa Tapio Luoma saarnassaan itsenäisyyspäivän ekumeenisessa jumalanpalveluksessa Helsingissä.

Tapio Luoma oli Peter Nymanin vieraana maaliskuussa, katso haastattelu yllä.

Arkkipiispa pohti myös viisautta. Hänen mukaansa viisautta tarvitaan erityisesti silloin, kun ilmapiiri kiristyy ja hyvän tulevaisuuden tavoittelemisessa ei enää pidetä kaikkia mukana.

Luoman mukaan yhteiskuntarauha edellyttää vääryyksien korjaamista ja ehkäisemistä, oikeudenmukaisuuden toteutumista ja ihmisten tasapuolista kohtelua. Sovinnon tilan ylläpitäminen on hänen mielestään julkisen vallan tehtävä.

–  Kun eduskunta säätää lakeja, se pyrkii niiden valmistelussa ottamaan tasapuolisesti huomioon erilaiset näkökulmat. Kun viranomaiset soveltavat lakeja käytäntöön, heidän ohjenuoranaan on kansalaisten yhdenvertaisuus. Ja kun tuomioistuimet käsittelevät niille tulevia asioita, ne pyrkivät oikeudenmukaisiin ratkaisuihin eri osapuolten välillä. Näin ne pitävät jokainen omalta osaltaan yllä sovinnontilaa, jonka vastakohta olisi kaaos, arkkipiispa sanoi.

Luoman mukaan ihmiset etsivät uusia tuomio uskonnollisuuden toteuttamiseen.


Viisaus karttaa jälkiviisautta

Luoma arvioi vuoden 1918 merkkivuoden teemaa, sovintoa, saarnassaan Helsingin tuomiokirkossa. Sovinto on hänen mukaansa paitsi anteeksiantoa ja vihanpidon lopettamista, myös yhteiskunnallinen tila, jonka rakentamisessa tarvitaan jokaista.

Arkkipiispa siteerasi kuningas Salomon rukousta, jossa tämä pyytää Jumalalta viisautta kansansa johtamiseen. Jumala tarjosi Salomolle mahdollisuutta pyytää mitä tahansa, mutta tämä ei tavoitellut omaa etuaan eikä varmistellut omaa asemaansa.

Luoman mukaan viisaus etsii sellaista hyvää, joka koskee mahdollisimman monia. Se pyrkii hahmottamaan kokonaisuuksia, jotta yksittäiset ratkaisut olisivat sopusoinnussa toistensa kanssa.

–  Viisaus oppii kokemuksesta mutta karttaa jälkiviisautta. Viisaus etsii sovintoa ihmisten välille ja sovinnon edellytyksiä yhteiskunnassa, arkkipiispa sanoi. 

Lue myös:

    Uusimmat