Arkeologit löysivät muinaisen aarteen Kiinasta – tältä näyttää 3 000 vuotta vanha kultainen maski

1:08
Katso videolta kuinka kultaista aarretta palautetaan takaisin entiseen loistoonsa.

Löytö tehtiin Sichuanin maakunnassa Kiinan keskiosassa. Reliikki on liitetty muinaiseen Shun valtioon. 

Kultainen maski löydettiin alueelta, jossa on tuhansia vuosia sitten sijainnut useampi uhripaikka. 

Videolla nähdään, kuinka arkeologit huolellisesti kaivavat naamiota esille paksusta savesta. Puhdistuksen jälkeen mutakuoren alta paljastuu todellinen aarre. 

Kultaisen hohtava naamio on todettu olevan 85 prosenttia täyttä kultaa ja se painaa lähemmäs kolmesataa grammaa.  

Maski ei ollut suinkaan ainoa arvoesine, jonka arkeologit löysivät uhripaikoilta. Samasta kaivauksesta on löytynyt yli 500 esinettä, jotka ovat tehty pronssista, lehtikullasta, jadekivestä ja norsunluusta. 

Uhripaikkakaivaukset ovat osa isompaa arkeologista tutkimusta. Uhripaikat sijaitsevat 1 200 hehtaarin alueella, jota on kaivettu 1920-luvulta lähtien. 

Tällä paikalla sijaitsi muinainen Shun valtio, joka valloitettiin 316 ennen ajanlaskun alkua. 

Alueelta on tehty jopa 50 000 arkeologista löytöä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja