Lentokentän reunalta tehtiin arkeologinen löytö Englannissa: Roomalaistytön jäänteet ja korkea-arvoisen henkilön hauta

Coventryssä, Warwickshiren kreivikunnassa Keski-Englannissa on tehty muinaislöytöjä läheltä paikallista lentokenttää. Haudoista on löytynyt roomalaisia ja anglosaksisia ruukkuja ja koruja.

Arkeologit uskovat löytäneensä kahdesta haudasta korkea-arvoisen virkamiehen ja pienen 6–12-vuotiaan roomalaistytön jäänteet. Löydetyt esineet päätyvät esille paikallisiin museoihin, kirjoittaa BBC

Esineet ja hautapaikat löytyivät jo vuonna 2017 uuden asuinalueen rakentamiseen liittyvissä kaivauksissa, mutta monet esineistä on vasta nyt virallisesti tunnistettu, ja niiden ikä on ajoitettu asiantuntijoiden toimesta. 

Kaivauksia johtaneen vanhemman arkeologin Nigel Pagen mukaan kyseessä on merkittävä löytö Länsi-Midlandsin alueella. 

Nuoren tytön roomalaisesta tuhkahautauspaikasta löydettiin koristeellinen rintakoru. Se oli yksi neljästä rintakorusta pienessä korukätkössä, joka oli asetettu hautaan ja peitetty kiillotetulla peilillä. Muut löydetyt korut sisälsivät muun muassa kuvioidun sormuksen ja hiussoljen.

Asiantuntijoiden mukaan joidenkin korujen kuvioinnit viittaavat yhteyksistä eteläiseen Eurooppaan. 

Kahdestatoista anglosaksisesta haudasta löydetyt esineet ja frankkilainen vaasi ovat Pohjois-Ranskan ja Belgian alueelta. 



– Frankkilaisvaasin läsnäolo viittaa siihen, että samoin kuin Rooman aikana, tavarat ja ihmiset liikkuivat alueelle ja sen läpi laajalta alueelta, myös manner-Euroopasta, Page sanoi.

Eräs hauta sisälsi kilven keskusosan, rikkoutuneen veitsenterän nahkahuotrassaan ja murskaantuneen kuparisen riiputettavan kulhon.

Asiantuntijoiden mukaan anglosaksien haudan rikas sisältö viittasi korkea-arvoiseen henkilöön tai korkeaan virkamieheen.

– Alueen asutus jatkoi kukoistustaan vielä sen jälkeenkin kun roomalaiset poistuivat viidennellä vuosisadalla, sanoi Page.

Lue myös:

    Uusimmat