Ariana Grande julkaisi uutta musiikkia – laulaa tuntemuksistaan Manchesterin terrori-iskun jälkeen

Manchesterin iskun silminnäkijöiden koskettavat tarinat 1:53

Ariana Grande julkaisi uuden kappaleen, joka käsittelee Manchesterin terrori-iskun jälkeistä aikaa.

Pop-tähti Ariana Granden konserttiin Manchesterissa tehtiin terrori-isku noin vuosi sitten. Nyt suursuosittu artisti on julkaissut pitkästä aikaa uutta musiikkia No Tears Left to Cry -kappaleen muodossa.

Kappaleella Grande laulaa, kuinka hänellä ei ole enää kyyneleitä jäljellä, mahdollisesti viitaten terrori-iskun jälkeiseen aikaan, jolloin hän lähipiirinsä mukaan itki faniensa kohtaloa useita päiviä.

– I'm loving, I'm living, I'm pickin' it up – rakastan, elän, nousen tästä ylös, Grande laulaa kertosäkeessä. 

Kappaleella on kuitenkin positiivinen tunnelma ja sen pop-instrumentit ovat hyvin tanssahtelevia. Kappaleen toisessa säkeistösää pop-sensaatio laulaa olevansa vihan yläpuolella ja pitävänsä mieluummin hauskaa. Kappaleen musiikkivideon lopussa kameran ohi lentää mehiläinen, joka on Manchesterin kaupungin symboli.

Grande alkoi työstämään uutta levyään viimevuoden lopulla tuottajina toimivien Max Martinin ja Pharrel Williamsin kanssa. N.E.R.D. -yhtyeestä ja kattavasta soolomateriaalista tutun Pharrelin mukaan Grande on kirjoittanut levylle mahtavia sanoituksia.

– Asiat, joita hänellä on sanottavana tällä uudella levyllä ovat aivan uudella tasolla, Pharrel on sanonut.


Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat