Ariana Grande jo kolmatta viikkoa sairaana: "En tiedä, mikä kehoani vaivaa juuri nyt"

Terveysongelmat vaivaavat laulajatähti Ariana Grandea.

Break Free -kappaleestaan tuttu laulaja Ariana Grande on kärsinyt jo kolmatta viikkoa terveysongelmista. Parhaillaan Sweeter World Tour -kiertueella oleva laulaja kertoi Instagram-tilillään kärsivänsä pitkään jatkuneesta kurkkukivusta ja päänsärystä.

– Ääneni kuulostaa hyvältä, mutta minulla on kovia kipuja, ja konsertin aikana minulla on vaikea hengittää, 26-vuotias laulaja totesi seuraajilleen Instagramissa.

– En tiedä, mikä kehoani vaivaa juuri nyt, mutta se täytyy selvittää.

Laulaja sanoi olevansa huolissaan, jos hän joutuu perumaan tulevia konserttejaan vointinsa vuoksi. Hän kertoi maailmankiertueen merkitsevän hänelle paljon.

– Aion vaalia näitä muistoja teidän (fanien) kanssa, koska ne ovat kauniita. Olenkin siksi vihainen, etten ole parantunut, sillä en halua perua yhtään konserttia, Ariana Grande kommentoi.

Laulajan konsertoi Helsingissä 5. lokakuuta. Maailmankiertueen on tarkoitus päättyä joulukuun 22. päivä Los Angelesissa.

 Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat